Kategoriat
Perhe & suhteet

Liian vanha äidiksi?

Oikea ikä tulla äidiksi, voi olla meillä jokaisella erilainen

Biologisesti sopivin ikä saada lapsia on alle 30-vuotiaana vaikka suomalaisista naisista lähes kolmannes 35-vuotiaista ei ole vielä edes aloittanut lasten hankintaa (Väestöliiton Perhebarometri). Hedelmällisin aikamme on 20-25-vuotiaana, mikä on jo kaukana 28-vuotiaiden ensisynnyttäjien keski-iästä, joka on korkeakoulutetuilla vielä enemmän (Hyvä Terveys). Hyvä Terveys -lehden artikkelissa Mikä on paras ikä tulla raskaaksi? ylilääkäri Aira Virtala kertoo, että hän on oppinut työssään YTHS:n lääkäri hoitaessaan naisten ehkäisyasioita, monella unohtuu biologia.

”Ensin lapsentekoa siirretään opiskelujen, sitten uran takia.

Yliopisto-opiskelijat ovat vastuuntuntoisia ja järkeviä mutta myös urasuuntautuneita. Silti lapsetkin kuuluvat useimpien suunnitelmiin – joskus myöhemmin.

Aira Virtalan pelko on, että nuoret aikuiset suunnittelevat elämäänsä liiaksi, ja menevät onnensa ohi.

– Lapset kannattaisi saada alle 30-vuotiaana. Kun 30 vuotta tulee täyteen, raskaaksi tulo vaikeutuu ja raskauden riskit kasvavat.

Tällä hetkellä ensisynnyttäjien keski-ikä on 28 vuotta, korkeasti koulutetuilla enemmän.

– Kun olemme kysyneet opiskelijoilta, mikä on sopiva ikä tulla äidiksi, vastaus on noin 30 vuotta. Ne, jotka ovat jo täyttäneet tuon iän, uskovat sopivan hetken tulevan parin vuoden päässä, Virtala kertoo.

Kuitenkin tiedetään, että nainen on hedelmällisillään 20–25-vuotiaana, ja hedelmällisyys laskee rajusti naisen täytettyä 35 vuotta. Vain puolet 35 vuotta täyttäneistä naisista onnistuu lapsen saamisessa vuoden yrittämisellä ilman hedelmöityshoitoja.

– Kun keskustelen opiskelijoiden kanssa, monelle nämä biologiset lainalaisuudet ovat yllätys, Virtala hämmästelee.”

Itse sain esikoiseni 25-vuotiaana ja minua pidettiin suhteellisen nuorena

Sain itse esikoisemme vuonna 2008 ja olin silloin 25-vuotias. En ollut mikään teiniäiti mutta huomasin kyllä, että ympäristö piti minua kuitenkin nuorena äitinä. Jos vertaan itseäni vaikka omiin siskoihini, sain lapsen nuorimpana. Molemmat isosiskoni saivat esikoisensa vuonna 2007, toinen 27-vuotiaana ja toinen 30-vuotiaana ja näin ollen meidän kolmen keskiarvoksi tulee aikalailla tuo ensisynnyttäjien keski-ikä. Nyt meillä jokaisella on jo perhettä enemmänkin ja olen onnellinen siitä, että aloitin tuolloin koska halusimme useamman lapsen.

Olen itse viikon kuluttua 36-vuotias ja odotan neljättämme. Minulle tämä reilu kymmenen vuoden aika jolloin olen saaneet perhettä, tuntuu jo sen verran pitkältä, että tämän raskauden myötä en toivo enää enempää. Koen itse, että olen sen verran vanha, että lastensaantiaikani on loppumassa. Nyt en millään tavalla kritisoi heitä, jotka saavat lapsia vanhempana kuin minä vaan kerron rehellisesti omista tuntemuksistani. Minä haluan tämän lapsen jälkeen siirtyä elämään seuraavaa vaihetta ja minä koen, että kroppani ei kestäisi enempää raskauksia. Koen, että elän oman synnytysikäni iltaruskoa, vaikka monella lähes ikäiselläni ystävälläni ei ole vielä perhettä siitä huolimatta, että se olisi tulevaisuudentoiveena. Erityisesti yliopistolla näen tätä ilmiötä hyvin laajasti. 

Aikaikkunan pituuden ymmärtää kun aika on loppumassa

En väitä, ettenkö olisi itsekin voinut hankkia tai voisi hankkia lapsia vielä useamman vuoden ajan, mutta jotenkin nyt kun pyöreät on taittumassa lähemmäs 40 kuin 30, sitä ymmärtää sen että aika tosiaan juoksee. Naisille biologisesti onnistuva ikä saada lapsia on yllättävän lyhyt kun elää hetkessä. Mihin tämä oma hedelmällinen aikani katosi? Mitä jos olisin välissä päättänyt panostaa uraan ja olisin havahtunut vähän liian myöhään? Jotenkin voin kuvitella, että niinkin olisi voinut käydä! En siis yhtään ihmettele heitä, jotka heräävät tähän vasta 35-ikävuoden kieppeillä, että sitä perhettäkin olisi mukava saada. Oman elämäni suhteen olen siis onnellinen, että kaikki meni juuri näin. Osalle riittää lapsia vähemmänkin mutta olen niin mielettömän onnellinen että meille on sitä siunaantunut tämän verran. Nyt tämän viimeisen kohdalla kun raskausvaivoja, väsymystä ja esimerkiksi oksentelua on ollut päivittäin jo kahdeksan viikkoa (viikoilta 6-14) eikä se edelleenkän näytä loppuvan niin mietin, että ”nuorena se on vitsa väännettävä” ja olen kiitollinen siitä, että en ole yhtään vanhempi.

Mikä on sinun mielestäsi sopivin ikä tulla äidiksi? Ja onko se teidän kohdalla toteutunut jos perhettä on?

Kategoriat
Perhe & suhteet

Lapseni ei ollut vahinko

Saako lapsiluvusta kysyä suoraan?

Nyt tuoreen raskauden myötä olen saanut useammaltakin taholta kyselyjä raskauden taustoista ja mm. siitä kuinka paljon haluamme lapsia. Kysymykset ovat usein aivan hyväntahtoisia, joskin välillä tuntuvat hiukan uteliailta ja epämiellyttäviltä. Uskon kuitenkin niin, että jokaisella meillä on ihan perusasetuksena kiinnostus ystäviä tai tuttujamme kohtaan ja toki se on ihan luonnollista, että myös perheasiat kiinnostavat. Olen itse tullut iän myötä asiassa kuitenkin varovaiseksi, sillä ymmärrän että perhekokoon ja perhesuunnitteluun liittyvät asiat ovat henkilökohtaisia eivätkä kaikki halua puhua niistä suoraan. Taustalla voi olla monenlaisia tarinoita, jotka eivät ole sellaisia joista ehkä haluaa puhua juuri kysyjän kanssa.

Itse yllätyin hieman ja nyt jälkikäteen jopa hämmennyin siitä, että minua jäi vaivaamaan yksi minulta kysytty kysymys. Sain yhdeltä tutultani kysymyksen, että oliko raskaus vahinko? Täysin suoraan ja sen kummemmin arastelematta kysymystä. Vastasin toki reippaasti että ei, raskaus oli suunniteltu, mikä on totuus mutta kysymys jäi kummittelemaan mieleeni. Miksi tuttuni ajatteli lähtökohtaisesti, että raskaus voisi olla vahinko? Jotenkin kolmen lapsen äitinä ja kolmekymppisenä, naimisissa olevana ihmisenä se tuntuu niin kaukaa haetulta sillä tähän ikään mennessähän meillä on aikalailla tieto jo siitä mikä ehkäisy toimii itsellä ja mikä ei. Toki vahinkoja sattuu kuten kaverilleni Johannalle sattui iloinen yllätys, josta hän kirjoitti postauksessa Miten meni omasta mielestä? Johannalla kun oli käytössä hedelmällisyystietokone ja puolen vuoden kuluttua hän oli raskaana. Raskaudella voi siis hyvinkin olla sellainen lähtökohta, ettei se ollut suunniteltu. Silti kysymys vahingosta on omasta mielestäni ikävä ja ehkä olen vähän hormonihuuruissa kun huomaan, että pieni osa minusta pahoitti mieleni siitä.

Suora vastaus kysymykseen

Pidempi vastaus aiempaan kysymykseen on se, että olimme puhuneet neljännestä lapsesta jo muutaman vuoden ajan. Olin kuitenkin päättänyt, että suoritan opintoni loppuun ennen raskautta ja se oli ehto minulle itselleni. Palasin opintojen pariin äitiysloman jälkeen syksyllä 2015 ja silloin en ollut valmistunut vielä kandiksi. Edessä oli usemman vuoden kurssit, joista moni pakollisia ja läsnäoloa vaativia laboratorio- ja ryhmätyökursseja. Halusin hoitaa kaikki ne pois ettei opinnot venyisi enää pidemmälle. Kanditutkinnon sain valmiiksi 2017 ja nyt tänä vuonna olen saanut kaikki maisterikurssit valmiiksi sekä tehtyä graduni kokeellisen osuuden. Minulla ei ole enää kevään jälkeen ollut mitään kursseja eikä minun tarvitse enää mennä yliopistolle muuta kuin palauttaa tuo gradu, jonka kirjoittaminen on kesken. Kun loppu alkoi häämöttää niin kävin poistamassa ehkäisyni viime vuodenvaihteessa. Ajattelin, että elän elämääni normaalisti raskaustoiveesta huolimatta, sillä meillä tuo on välillä ottanut aikansa. Sitten yhdeksän kuukauden kuluttua raskaustesti näytti positiivista ja tässä ollaan, hyvin onnellisena siitä että raskaus onnistui ja saamme keväällä kaipaamamme neljännen lapsen. Ehkä sen vuoksi tuo kysymys herättää minussa tunteita kun asia ei voisi olla enemmän toisin.

Ps. Ensimmäisessä kuvassa meidän nelonen ja hänen kaunis profiilinsa viikolla 13.

Kategoriat
Ura

Gradun hiljaiseloa

Kesällä kirjoittaminen ei maistunut

Siinä se tulikin otsikossa, nimittäin tuo iso ahdistava gradu-urakka. Kesä meni sen kanssa reisilleen ja työ ei ole edennyt kuukausiin. Tiedättekin täällä, että meidän kesä heitti aikalailla kuperkeikkaa kun kahdella lapsella murtui kädet kesän aikana. Toisella yksi ranne ja toisella molemmat ja vieläpä pahasti. Omat suunnitelmat päivistä kirjastossa jäi sen kaiken alle ja päätin tietoisesti jättää gradu-ahdistuksen kesäksi ja keskittyä lasten hoitamiseen, mieskin kun oli koko kesän töissä yhtä viikkoa lukuunottamatta, jonka kävimme ennen koulun alkua Italiassa.

Nyt syksy on alkanut ja tuo työ odottaa tekijäänsä. Suurin työ on jo takana kun tein pitkän puolen vuoden kokeelliseen osuuden työhön ja oman tutkimuksen, mutta kirjallisuusosuus ja kaiken saaminen sanallisesti kasaan on vielä kesken. En tiedä miten työhön palaaminen onkin tuntunut nyt niin vaikealta kun keväällä olin niin innoissani kaikesta. Tällä viikolla oodiin tuli viimeinenkin kurssimerkintä maisterikursseista ja yliopisto on nyt tenttien ja kurssien puolesta käyty. Vain se tärkein eli gradu on palauttamatta!

En ole ainoa jolla työhön tulee tuumaustauko tai toinen mutta jostain pitäisi nyt kaivaa se lopullinen rutistus ja tsemppi, ja saada tuo kansiin. Sen jälkeen voin hengähtää, enkä opiskele mitään -ainakaan hetkeen.