Toukokuussa meillä vietetään sokerihäitä eli kuudetta hääpäivää. Me mentiin naimisiin toukokuun puolessa välissä ja se oli aivan ihana kevään ensimmäinen hellepäivä. Muistot tuosta päivästä ovat ihanat. Häitä oli suunniteltu huolella ja olin ostanut runsaspitsisen pukuni Italiasta. Häiden suunnittelu oli kutkuttavan jännittävää aikaa, enkä muista että siinä olisi tullut sen suurempia yllätyksiä.
Monna oli minun kaasoni ja minä Monnan joka meni naimisiin saman kesän aikana. Yhdessä suunnittelu oli mukavaa kun elettiin niin samaa elämänvaihetta. Hääpäivässä parasta oli kaikkien rakkaiden ihmisten yhtäaikainen läsnäolo ja tietysti itse avioliiton solmiminen. Kamalinta oli, että kun lähdettiin juhlapaikalta unohdimme meidän ylimmän kerroksen hääkakusta sinne. Onneksi meidän juhlapaikan henkilökunta toimitti kakun meille Kämppiin missä yövyimme. Sitten sekin katastrofi oli pelastettu ja tuore vaimo sai kakkua aamupalaksi.
Häätunnelmat palautuivat mieleen lennolla tänne reissuun. Olin tallentanut pitkää lentoa varten koneelle kaksi jaksoa Suomen ihanimmat häät -ohjelmaa johon sain ennakkoon tutustua. Sarjassa tulee olemaan 12 paria, joiden rakkaustarinaan, hääjärjestelyihin ja hääjuhlaan tutustutaan jaksoissa. En tiedä oliko vetoni fiksu, sillä kyynelehdin lähes molempien katsomieni jaksojen läpi. Minä en pysty katsomaan juuri mitään ohjelmia liikuttumatta ja hääohjelmat on mulle ihan liikaa. Onneksi mulla oli lentolaukussa yksi iso lasten harso niin sain rauhassa itkeä liinaan ilman että vierustoverini hukkui kyynelmereen. Vähän ehkä nolotti mutta tunnelma vei mennessään. Etenkin ensimmäisen jakson parin, Maijun ja Börjen liikuttava tarina kirvoitti kyyneleet silmäkulmaan. Toisen jakson häiden miljöö oli upea ja morsian todella sympaattinen. Enempää en halua paljastaa että jännitys säilyy teille asti 🙂
Suomen ihanimmat häät alkaa AVA-kanavalla tiistaisin 15.3. klo 20.00 alkaen. Mielenkiintoista nähdä miten morsiamet arvioivat toistensa häitä, ovatko he kuinka kriittisiä toisillensa ja kenellä pareista lopulta on Suomen ihanimmat häät.
Oli lauantai ja heräsin tähän näkymään. Edellisenä päivänä meillä oli ollut muuttotarkastus joka meni onnellisesti läpi ja me nukuttiin ilmapatjalla ensimmäinen yö tässä kodissa, meidän omassa talossa. Olo oli aivan absurdi ja kirjoitin postauksen: Oma koti kullan kallis.
Kun näiden kuvien muodossa palaan tuohon päivään tulee mieleen onnellisuuden lisäksi valtavia ahdistuksentunteita. Nautin taloprojektista kyllä, mutta silloin kun me rakennettiin meille syntyi samaan aikaan vauva ja kuten tiedätte hän oli kuitenkin jo perheen kolmas lapsi. Tekemistä siis riitti!
Olin uupunut pienen lapsen äiti koko talonrakentamisurakan ajan. En esimerkiksi jaksanut paneutua asioihin mihin tiesin että ehkä haluaisin. Yksi sellainen oli sähkösuunnitelma. Sisustusmielessä olisin halunnut perehtyä siihen perinpohjin ja tehdä hieman omaa makua olevia lisäyksiä mutta en vain jaksanut. Kerta toisensa jälkeen työnsin sen sokkeloisen paperin pois ja sanoin miehelle, että en tule edes sähkösuunnittelijan tapaamisen. ”Luovutin kaikki valtuudet” sen osalta miehelleni koska en vain jaksanut! Nyt jälkikäteen harmittelen että kun ei miehet ole miettineet missä roikkuu joulutähtiä ja mihin kaikkialle haluaisin sijoittaa pienen pöytävalaisimen.
Ei liene salaisuus että talonrakennusprojekti koettelee myös parisuhdetta. Vuosi sitten en olisi tällaista kehdannut ehkä edes kirjoittaa ja sitä tuskin tiedosti samalla tavalla mutta kyllä se stressinmäärä tuo ihmisestä esiin ne huonoimmat puolet. En varmasti ollut itsekään hilpeän rentoa seuraa mutta koska itseään ei voi tarkastella ulkopuolisen silmin, tyydyn toteamaan että perheen vanhin kaksilahkeinen ei kuulunut tuohon aikaan suosikkilistalleni. Riitely rahasta on kamalinta parisuhteessa mitä voi olla ja tietysti se rahasta jatkuva stressaaminen oli omiaan myrkyttämään ilmapiiriä. Toki hyviäkin hetkiä oli mutta hei, en väitä että olisi tanssittu ruusuilla myöskään. Kuvannee tilannetta että muuton jälkeen ensimmäisenä yönä kun lapset nukahtivat niin rutistin miestä lujaa, sanottiin että rakastan ja totesin, että me selvittiin tästä. Vaikka olemme vahvasti sitoutuneet toisiimme, oliko mielen sopukoissa ajatus että se ei ollut itsestäänselvyys?
Jälkikäteen on helppo viisastella ja mielikuvat muuttuvat myös vuosien saatossa. Sen minkä kokee ”suht helppona” muuttuukin vaikeaksi kun vuodet värittävät muistoja tai joku hetki jota ei ole osannut arvostaa saakin kultaiset reunat ja sitä alkaa glorifioimaan jos elämäntilanne muuttuu ja sen menettää. Ei se rakentaminen kamalaa ollut silloin eikä nytkään kun miettii. Ehkä se on se armollisuus jota vasta jälkikäteen haluaisi suoda itselleen ja läheisilleen. Mun profiilissa lukee ja on aina lukenut, että vaikeuksista huolimatta koen eläväni elämäni onnellisinta aikaa. Se on kyllä osuvasti oivallettu sillä olen aina samaa mieltä.
Ensimmäisenä yönä toivoin, että tästä ei tulisi vain kaunis talo jossa on perhe joka on stressaantunut ja ajautunut väsymyksessä kauas toisista. Toivoin että tästä tulisi koti joka täyttyy rakkaudella ja tulevilla ihanilla muistoilla, niin lapsille kuin meille vanhemmille. Ensimmäisen vuoden jälkeen, huomaan että näin onneksi on.
Matkustus on aina ollut lähellä mun sydäntä, vaikka en ole mikään ahkerin reppureissaaja tai ole työssä jossa olisi paljon työmatkoja. En tiedä olisiko minusta jatkuvaan reissaamiseen juuri työn puitteissa mutta ainakin lomamatkoja rakastan, kukapa ei! Edellisestä on aivan liian kauan aikaa.
Muutama viikko sitten anoppini ehdotti, että lähtisinkö hänen ja kälyni eli mieheni siskon mukaan lasten kanssa lomalle. Tämä olisi tällainen naisten + lasten loma 🙂 Suunnaksi he olivat ajatelleet Kanarian saaria, sillä siellä on lämmin ja matka haluttiin saada myös edullisesti. Päädyttiin sitten etsimään matkoja ja muutaman päivän aktiivisen viestinvaihdon jälkeen löytyi sopiva kohde. Helmikuussa lähdemme Playa Blancalle Lanzarotelle.
Playa Blancan matka on perinteinen lapsiperheen lomareissu ja varasin meille etukäteen all inclusiven, mikä oli edullinen sillä sen sai lapsille ilmaiseksi kun sen osti itselle. Anoppi ja käly eivät halunneet all inclusivea mutta veikkaan että säästyn aika monelta harmaalta hiukselta, kun pääsen lasten kanssa joka aterialla valmiiseen pöytään, juuri silloin kun tulee nälkä. Kolme vuotta sitten Kyproksen reissulla meillä oli tällainen paketti ja tykättiin myös dinnerillä esitettävästä iltaohjelmasta. Ihan pienten lasten kanssa all inclusive lomat ovat helppoudessaan oma lukunsa, sillä silloin ei välttämättä ole hinkua lähtemään patikoimaan tai kiertelemään sen suuremmin. Meillä loman tarkoituksena on nauttia auringosta, uimisesta, leikkiä ja touhuta lasten kanssa ja minä ajattelin käydä jumppaamassa. Valittiin hotelli mistä löytyy kuntosali, vesijumppia ja muita mahdollisuuksia liikuntaan. Minun vanhemmat ovat aina painottaneet lomakohteissa kulttuuria, niin ole edes koskaan käynyt Kanarialla! Lanzaroten kulttuuripuolesta ajattelin lähteä retkelle missä tutustutaan tunnetun taiteilijan ja arkkitehdin Cesar Manriquen kotiin sekä ostoksille Lanzaroten suurimmille markkinoille Teguiseen. Myös maanalainen laavaluola ”Cueva de los Verdes” sekä Lanzaroten pohjoiskärjessä sijaitseva Mirador del Rion näköalapaikka kiinnostaa. Odotan niin paljon, että pääsen tuonne kuvaamaan! Lanzaroten lomaan on enää 13 päivää aikaa eli alle kaksi viikkoa. Vielä kun ehtisi bikinikuntoon 😉
Lanzarote. Kuva: Pixabay
Tarina lomaunelmista ei kuitenkaan lopu tähän. Kerroin joulukuussa siitä, että siskoni muutti perheineen Kaliforniaan. Se kaunis vanha asunto muuten jossa he asuivat Turussa vuokralla on nyt myynnissä Oikotiellä! Yhdysvalloissa he asuvat Palo Altossa, joka on 50 kilometriä San Franciscosta etelään eli on teknologiasta kuulua Piilaaksoa. San Francisco sen sijaan on vajaan miljoonan asukkaan kaupunki joka muodostaa yhdessä San Franciscon lahden ympäristön metropolialueen (San Francisco Bay Area) ja tekee 8,6 miljoonalla asukkaalla maan viidenneksi suurimman suurkaupunkialueen. Sen kuuluisimpia nähtävyyksi on Golden Gate Bridge.
kuvat: Pixabay
Tänne reissulle päätin lähteä yksin. Yli kuudentoista tunnin lentomatka pienten lasten kanssa on liikaa. Lennän Helsingistä Lontooseen ja siellä vaihdan mantereen yli menevään koneeseen joka lentää suoraan San Franciscoon. Helsingistä suoria lentoja ei ollut. Löysin lennot Finskiltä todella edullisesti eli koko matka kustansi alle 700 euroa, majoittumisesta siskoni luona mun ei luonnollisestikaan tarvitse maksaa mitään. En ole lapset saatuani ollut koskaan ei näin kauan poissa kotoa, vaikka olenkin vain viikon. Siellä on onneksi kolme samanikäistä lasta jotka odottavat tätiä kylään ja joita pääsen hoitamaan. Suomen päähän jäävä siippani ei ehkä ole matkasta yhtä innoissaan kuin vaimo. Mulla itsellä on matkasta ristiriitaiset fiilikset. Tiedän että ikävä tulee mutta lapset ovat onneksi kotona isänsä kanssa joten heillä ei ole hätää. Toisaalta olen salaa innoissani. Mikä vapaus matkustaa yksin ja olla yksin. Minä reissussa kuin itsenäinen aikuinen nainen. Sellaisesta tunteesta en ole äidiksitulon jälkeen päässyt nauttimaan kun lapset ovat olleet niin pieniä. Aina on imetys tai raskaus meneillään joten lapsissa on hyvin tiiviisti kiinni. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta tiedän että ne jotka ovat kokeneet saman tietävät mistä puhun. Toki me ollaan kaikki erilaisia, mutta itse olen hyvin introvertti joten kaipaan omaa aikaa.
Jälkimmäiselle reissulle suuntaan yliopiston kevätlukukauden väliviikolla maaliskuussa joten San Franciscoon tänään jäljellä 42 päivää. Mikä kevät tulossa!
