Yhteistyössä Arla.
Oon puhunut ruokavaliosta taas hieman enemmän lähiaikoina ja alkuraskauden jälkeen siinä tuntuu olevan taas hieman enemmän järkeä. Yhdeksi melkeinpä ongelmaksi mulle on muodostunut se, että en kropan muutosprojektin eli sen painonpudotusprojektin aikana syönyt juurikaan leipää. Jos söin niin se oli salitreenin jälkeen päivällisen lisänä mutta en samalla tavalla mussuttanut niitä niin aamupalalla kuin pitkin päivää kuten nyt. Mä rakastan leipää ja nyt raskausaikana oon ottanut takaisin tuota vajetta ihan olan takaa.
Rahka ja muut maitotuotteet on myös mun mieleen mutta niillä mulla ei tuu mässäiltyä samalla tavalla kuin vehnäsillä. Ihan puhdasta maitorahkaa tai maustettua rahkaa syön yleensä yhden purkin päivässä, joskus menee kaksi. Maustetun rahkan nappaan yleensä mukaan jos olen johonkin lähdössä mihin tiedän tarvitsevani mukaan pientä evästä. Maitorahkahan säilyy happamuutensa ansiosta huoneenlämmössä esimerkiksi käsilaukussa kaupoilla hyvän tovin tai treenikassissa treenin ajan.
Arla protein rahkoja oon maistellut nyt enemmän ne on mun makuun todella hyviä. Viime rahkavertailun jälkeen joka oli edellisessä postauksessa ostin sitä vertailusta uupuvaa Skyrriä ja esimerkiksi siihen verrattuna maku on hyvin erilainen. Veikkaan että ero tulee siitä että Skyrrissä oli makeutusaineita ja Arla protein rahka on sen sijaan makeutettu pienellä määrällä sokeria ja steviaa eikä siten sisällä keinotekoisia makeutusaineita. Maku ei olekaan yhtä makea vaan selkeästi neutraalimpi. Energiamäärässä se näkyy että marjaisissa mauissa on 2g enemmän sokeria per 100g mutta maustetussa ei. Muissa ravintoaineissa ei ole eroa vaan proteiini- ja rasvamäärä on sama, tosin purkkikoko on eri. Yksi ero oli myös koostumuksesssa eli Arla protein on sileää eikä sisällä marja-tai hedelmäsattumia. Nää on tietysti makuasioita mikä on kenenkin mieleen mutta siinä siis pientä tieteellistä vertailua 🙂
Suurin suosikki mulla taitaa olla ainakin menekiltään maustamaton rahka sillä tykkään lisätä siihen itse marjoja, hedelmäsosetta, kaakaonibsejä, kookosöljyä jne. Nyt raskausaikana oon tehnyt ehkä hullujakin yhdistelmiä kuten maitorahkaa, kiiwiä ja hunajaa mutta mun suussa mikään ei ole liian erikoista 🙂 Smoothiepostauksessa olikin herkullisia kuvia ja tässä vinkkejä muutamiin maitorahkapohjaisiin juomiin:
SIMPPELI RAHKASMOOTHIE
1 Arla protein rahka
1/2 avokado
100g vadelmaa
100g mustaherukkaa
10g soijalesitiiniä
2dl mantelimaitoa
VIHREÄ RAHKASMOOTHIE
1 Arla protein rahka
1 banaani
1/2 avokado
vihersalaattia
1tl spirulinaa
puristus sitruunaa
2dl vettä
Toisaalta aina ei jaksa surautella smoothieta ja silloin rahka suoraan purkista on helppo vaihtoehto eikä ollenkaan hullumpi ravintoarvoiltaan sillä jo annoksesta tulee 20g proteiinia.
Jos sulla on kiinnostusta osallistua Arla Protein kuvakisaan niin juuri nyt se on mahdollista!
Lähetä Instagramiin hyvän fiiliksen kuvasi ja voita vuoden jäsenyyys SATS-kuntokeskukseen (sis. 3 Personal Trainer -tapaamista) tai Elastisen keikkalippuja. Aiheen päätät sinä – mukana olet, kun lisäät hyvän fiiliksen kuvaasi hashtagin #arlaprotein.
@ArlaIngman ja @Elastinen jakavat parhaille kuville 5 kahden lipun pakettia Elastisen keikalle (arvo n. 35€). Pääpalkintona vuoden jäsenyys SATS-kuntokeskukseen sis. 3 Personal Trainer -tapaamista (arvo 864€).
Kilpailun tuomarina toimii Elastinen. Kilpailu päättyy 31.3.2014.
Osallistumaan pääsee täällä:
http://www.arlaingman.fi/tuotteet/arlaprotein/
Kiitos vielä kommenteista edelliseen postaukseen! Pikkuherra voi jo paremmin mutta ihan pikkunaarmu käteen ei tullut sillä on sitä lääkitty ja hoidettu. Kovasti ollaan myös käyty tapahtumaa läpi ja edelleen kuljetaan peukalo pystyssä joka paikkaan 🙂 Mutta onneksi aika parantaa haavat! <3 Vastailen vielä kommentteihin pikimmiten!