Kategoriat
Yleinen

Kotimaan matkailua: N’Avetta ja Villa Nokkonen

SAMSUNG CSC

Sipoo on meiltä ihan kivenheiton päässä vaikka Helsingin raja siirtyi muutama vuosi sitten Itäsalmen toiselle puolelle. Ennen talon rakentamista nykyiselle paikalle katsottiin todella paljon taloja ja tontteja Sipoosta. Muistan vieläkin yhden vanhan puutalon mitä mietittiin ihan tosissaan. Sipoo on hyvin kaunis ja rauhallinen ja siellä on ihana tunnelma. Jotenkin sellainen, että kaupungit ongelmat ei sinne yletä ja elämä olisi kiirettömämpää.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Me käytiin eilen Linnean kanssa kaksin pienellä päiväretkellä Sipoossa ja voisin samalla herätellä henkiin viime kesänä aloittamani postaussarjan kotimaanmatkailusta, jota kirjoittelen aina kun eteen tule sopiva kohde. Me käytiin katsomassa Eriksnäsin rantaa Sipoonlahdella sekä ihan avomeren rantaa ja kurvattiin vielä lounaalle N’Avettaan jonka bongasin aivan sattumalta Uuden Porvoontien varrelta (tie 170). Aivan ihana ja idyllinen konditoria-kahvila jossa oli keittolounaaksi porkkanasosekeittoa. Keittolounas kustansi 6 euroa ja lasten keitto 3,5 euroa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Samassa pihapiirissä oli kertakaikkisen ihastuttava pikkupuoti Villa Nokkonen. Se oli sellainen ihanuuskauppa, jossa kohtasi uudet ja vanhat tuotteet. Linnea löysi suloisen soittokarusellin, joka soittaa Beethovenin Für Eliseä. Äitini soitti sitä usein pianolla kun olin lapsi joten tämä melodia oli minunkin mieleeni. Itselleni ei tarttunut tällä kerralla mitään mukaan, mutta ehkä poikkean paikassa vielä uudelleen tämän kesän aikana. Tästä ei ole meille kuin alle 15 minuutin matka.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Nyt postailen autosta sillä olemme matkalla kohti iloista Itä-Suomea 😀 N’Avetan servetissä oli hauska sanoma ”A reason to choose the slow route” (TripAdvisorin kommentti 19.1.2015) viittaa vilkkaaseen 7-tiehen. Suosittelen ehdottomasti samaa, tällaiset pullat nimittäin toin vielä tuliaiseksi kotiin.

Aivan muutaman sadan metrin päässä tästä oli vielä toinen ihana paikka Kotileipomo Keidas jossa pysähdyttiin syömään lounas tänään ennen tien päälle lähtöä. Hyvin samantyyppinen konditoria sekin ja aivan taivaallinen kesäkeitto. Vaikea sanoa kumpi oli edes parempi, sillä molemmat olivat ihania. Sipoo taitaa olla tienvarsikonditorioiden pieni paratiisi. Tässähän tämä automatka menikin Holiday Club Saimaalle, 7 minuuttia kohteeseen!

Mahtavaa viikonloppua <3

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

Ihana merihenkinen Itä-Helsinki

20160510_201905

Törmäsin hetki sitten ihmiseen jolla oli todella erilainen käsitys Itä-Helsingistä kuin minulla. Juteltiin tovi ja kuuntelin ihmeissäni. Tämä on paikka josta pääsy pois on oikea onni ja tavoite. Lapset saavat vääränlaisia kavereita ja muutenkin asuminen täällä vähän väliaikainen pakko. Ihan minun naapurissani, jossa minä olen oikein onnellinen ja tyyväinen. Toivon, että muuton jälkeen hekin viihtyvät yhtä hyvin ja yllättyvät iloisesti 🙂 Minä ainakin kiitän luojaa siitä, että olen saanut rakentaa näin luonnonläheiseen paikkaan joka on kuitenkin vielä Helsingissä, meidän pääkaupungissa. Mellunkylästä pääsee lenkkeilemään merenrantamaisemiin kuten Vartiokylänlahdelle tai Vuosaareen ja Uutelan jonka kauneus on hätkähdyttävää. Sellaisia maagisia metsiä ja upeita rantamaisemia korkeilla kallioilla. Ihmisiäkin tänne mahtuu kaikenlaisia, myös ihan hyviä vaikka erilaisia.

20160515_182530 20160510_195526 20160510_201012 20160515_184748 20160515_184814

Olen kirjoittanut aiemminkin asumisesta idässä, kirjoituksessa Minun Itä-Helsinkini. Kaakkois-Helsinki on vaihtunut koiliseen ja vuoden tutustumisen jälkeen olen ylpeä. Olin itsekin ensin vähän kysymysmerkillä kun saimme kaupungilta tontin Mellunkylästä mutta en negatiivisesti. Otimme tontin nimittäin heti ilolla vastaan! Ei ollut kysymystäkään, etteikö tämä alue olisi kelvannut, toisin kuin monelle muulle perheelle. Alueella on edelleen kaavoitettuja tontteja jotka eivät ole kelvanneet. Vähän jopa harmittaa niiden perheiden puolesta jotka ovat tonttiarvonnassa saaneet niin suuren sijaluvun ettei tontteja ehditä tarjoamaan niin pitkälle kun moni aikaisempi ei ole ottanut tonttia vastaan. Ehkä siellä on joku perhe jäänyt ilman tonttia, jolle täällä asuminen on unelma.

20160510_195313 20160510_194859 20160510_200829

Omaa rakkauttani Itä-Helsinkiin lisää ehkä se, että olen tyytyväinen elämääni. Minulla perhe mitä rakastan ja ihania ystäviä täällä. Voi olla, että näkemykseni värittyy vaaleanpunaiseksi vain siksi, että oma elämäni on kunnossa. Naapurissa asuu ihania perheitä ja lapset viihtyvät. Liikunnallinen ja huumorintajuinen ystäväni Jarna hakee mua lenkille tuosta muutaman talon päästä viikottain ja me mammat päästään hetkeksi puhumaan aikuisten juttuja. Toki lenkillä kamera räpsyy muutaman kerran kun tulee vastaan kauniita maisemia.

20160510_201843 (1)

20160510_202057 20160510_202738

Liikuntapostausta tämän hetken liikkumisesta toivottiin kommenteissa ja tämä oli nyt oikeastaan se. Viime aikoina olen nauttinut reippaista kävelylenkeistä Jarnan seurassa tai vähän rauhallisemmin koirien kanssa. Liikunta on ollut pelkästään sitä, että nautin ulkoilmasta, maisemista ja seurasta eikä niinkään tavoitteellista liikkumista joka liittyisi sillä tavalla kehonmuokkaukseen. En taida edes muistaa koska olisin viimeksi käynyt kuntosalilla…

Nyt takaisin pihahommiin. Tuli ahneuksissa ostettua luumupuu jonka istutus on kesken. Parikkalan tummaluumu tulee keskelle takapihaa. Raparperi, valkoinen viinimarja ja kesäkukat odottavat myöskin kuopimista. Miten kurjaa, eikö?

20160510_201859

Kategoriat
Yleinen

Lempiruokia: Chili con carne

SAMSUNG CSC

Chili con carne kuuluu mun ja miehen lempiruokiin. Jauhelihaa meillä kuluu paljon, eikä se ole mikään salaisuus. Se on vain niin hyvä raaka-aine josta valmistuu helposti monenlaisia ruokia. Jauhelihoista valitsen aina naudan jauhelihan sillä pidän eniten sen mausta. Puntaroinnissa 10% tavallista naudan jauhelihaa vai 17% luomu naudan jauhelihaa olen yhä useammin päätynyt luomuun, kun sitä on tullut markkinoille yhä useampaan paikkaan. Vähärasvainen luomulaatuinen liha on tietysti se parhain valinta mutta tunnustan että nämä missä rasvaa on viitisen prosenttia tai alle, eivät toimi kastikkeissa tai lihapullissa yhtä hyvin. Liha ei murene vaan jää isoimmiksi könteiksi ja on hyvin tiivistä, ei sillä tavalla jauhelihamaista. Itse ajattelen, että melkeinpä olisi sitten sama syödä liha ilman jauhatusta jossain toisessa muodossa.

SAMSUNG CSC

Mutta sitten meidän suosikkireseptin jakamiseen, joka on chili con carne. Tämä maistuu sekä riisin että perunan kanssa erinomaisesti ja sopii koko perheelle. Meillä maustettu ja sopivasti tulinen ruoka maistuu myös lapsille, sillä ollaan totutettu heitä mausteiden makumaailmaan. Kevyemmän tulisuuden jota ei miltei edes huomaa saa keltaisella chilillä, mutta mikäli rakastat tulisuutta voi kastikkeeseen käyttää punaista chiliä makunsa mukaan.

CHILI CON CARNE

900g luomulaatuista naudan jauhelihaa

2 sipulia

1 paprika

1 tlk kidney papuja

500g paseerattua tomaattia (ainakin)

valkosipulia (2-3 kynttä)

puolikas keltainen chili

suolaa

mustapippuria

basilikaa tai yrttisekoitusta

oliiviöljyä kasvisten kuullottamiseen

Pilko sipulit, chilit ja paprika sekä aloita kuullottamalla ne kasarissa. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla, kaada mukaan pavut ja lisää paseerattua tomaattia sen mukaan haluatko kuinka suuren kastikkeen. Lisää vielä kuivattua basilikaa tai yrttisekoitusta ja tarkista suolan määrä maistamalla. Huomaa, että jos pavut ovat suolaliemessä, ei suolaa tarvitse lisätä kovinkaan paljon. Osa tomaattituotteista sisältää myös suolaa ja tämä kannattaa huomioida valmistuksessa.

Tarjoa riisin tai keitettyjen perunoiden sekä salaatin kanssa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Chili con carneen kylkeen sopii salaatti jossa on makeutta joten mikä tahansa hedelmäinen salaatti maistuu taivaalliselta sen kanssa. Mun makuun chili con carnen kyljessä on myös maissi, joka sopii tex mex ruokaan kuin nenä päähän. Erityisesti salaateissa käytän tölkkimaissia jonka rapsakkuus ja makeus on erinomainen. Kuvien salaatissa makeutta tuo nyt todelle herkullinen nektariini.

HEDELMÄINEN SALAATTI MAISSILLA

friseesalaattia

varhaiskaalia

tomaattia

kurkkua

maissia

nektariineja

SAMSUNG CSC
tämä pohja ja päälle maissia

SAMSUNG CSC

 

Onneksi tätä on eiliseltä vielä jääkaapissa 😛

SAMSUNG CSC