Kategoriat
Perhe & suhteet Yleinen

Kulkeeko elämä sykleissä?

Olen monesta blogista lukenut bloggaajien vilkkaasti muuttuvasta elämästä. On uusia koteja, vauvoja, avioliittoja ja kaikenlaisia suunnitelmia. Kun yksi suuri elämän mullistava asia on tapahtumassa, niin toinen on jo ovella. Ihanaa ja uutta, vatsanpohjassa tuntuvaa kutkutusta ja valloittamattoman viehätystä. Muutosten tuulet tuovat blogiin jatkuvasti kiinnostavaa sisältöä ja seurattavaa. Mitähän seuraavaksi tapahtuu?

Oma elämäni on ollut aivan samanlaista, eikä siinä ole mitään vikaa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun me on muutettu kun minä olen raskaana. Pesänrakennusvietin myötä on ostettu uutta autoa ja laitettu elämänjärjestystä uusiksi remontein tai isommin asunnoin. Alan olemaan vakuuttunut, että suuret asiat elämässä tuppaavat tapahtumaan sykleissä.

Kuvia viime keväältä <3

Mietin, että omassa elämässäni on seesteisempi aikakausi. Ollaan asuttu tässä kodissa nyt helmikuun lopussa kaksi vuotta. Kaksi vuotta takaperin kilistelin kuohuvaa postauksessa Oma koti kullan kallis. Sen jälkeen elämä on ollut rauhallista. Ollaan eletty arkea sellaisenaan, eikä mitään suurempaa ole tapahtunut. Ei vauvoja, asuntoja, uusia parisuhteita taikka työpaikkoja. Elämä rullaa eteenpäin päivä toisensa perään samanlaisena. Päiväkotiin, kouluun, kotiin, ruokaa, saunaan ja nukkumaan. Välillä mietin, mihin vuodet katoavat.

Niiden kulun näkee koirien harmaista hapsista, lasten lähtevistä maitohampaista ja siitä että aina hetken päästä joku lapsi siirtyy isompaan sänkyyn. Olenko muistanut nauttia näistä vuosista kun he ovat hetken lainassa? Varsinkin koirien kohdalla näen elämänkaaren muistuttavan rajallisuudestaan. Meidän Helmikin, Anttonia nuorempi täytti jo kymmenen vuotta. Meidän vauvoista on tullut vanhoja.

On varmasti luonnollista miettiä omaa elämäänsä kantilta jos toiselta. Mietin onko tulevaisuudessa jotain jännittävää varalleni, josta en osaa edes unelmoida? Vai onko siellä joku suuri tragedia, jossa testataan voimavarani. Aika usein kannan huolta juuri lapsistani. Vai jatkuuko elämä onnellisena loppuun asti? Saanko minä pitkän ja onnellisen elämän?

En tiedä miksi osittain pelkään. Toisaalta ajattelen, että elämäni on ollut niin onnellista, että jotain kamalaa varmasti tapahtuu vielä. Toisaalta mietin, että en ole päässyt helpolla. Olen saanut kasvaa äitiydessä leijonaemoksi ilman mitään ennakkovaroituksia ja koulutusopasta kuulovammaisen vanhemmuuteen. Se on ollut raastavan raskas polku jossa vaihtelee huoli tulevaisuudesta siihen, että kohtaa sen ettei elämänkortteja voi itse valita, vaan pitää tehdä parhaansa niistä jotka jaetaan. Tie jossa huomaa, ettei äidinrakkaudella voi kaikkia kipuja parantaa. Ei lasten eikä omia.

Kai ne ovat kasvukipuja ja siten osa elämää.

Kategoriat
Yleinen

Oman elämänsä herra

Viikonloppu vierähti taas! Mun sisko tuli yhden tyttärensä kanssa kylään meille viikonlopuksi, sillä heillä oli liput sunnuntain Apassionata hevosesitykseen. Viikonloppu oli oikein ihana ja sen ainoa harmi oli taas perheessä jylläävä flunssa. Tuntuu että päiväkoti-ikäisten kanssa marraskuu-maaliskuu väli on pelkkää sairastamista toisensa perään. Pienimmällä on ainakin nenä vuotanut ihan tuhottoman kauan niin, että aina kun hetkeksi helpottaa niin kohta se on taas palannut.

Kun mietin omaa jaksamista tässä viimeisen kahden-kolmen vuoden sisällä niin koen, että se on muuttunut paljon paremmaksi. Oli aika pitkä aika kun nuorimmaisen syntymän jälkeen vedin silmät puolitangossa siitä mistä aita on matalin. Mun aloitekyky oli nollassa, enkä jaksanut esimerkiksi silloin kun rakennettiin edes tehdä ruokaa kotona, siivoamisesta puhumattakaan. Hoidin vain pakollisen pyykinpesun ja nuuskutin vauvaa sillä se piti mun maanpinnalla, niin etten vajonnut syvyyksiin. Kun Amos oli kahdeksan kuukautta kävin lääkärillä puhumassa masennuksesta ja hän olisi antanut lääkkeitäkin mukaan. Mun oma ajatus oli antaa itselleni vielä aikaa parantua ihan itsekseen, sillä tiesin että hormonitasapaino oli varmasti aika sekaisin vielä raskauden myötä ja siitä, että imetin. Olin ihan oikeassa, sillä vointi kohtentui kyllä siitä hiljalleen.

Mulle voimaa tuo se, että saan taas toteuttaa itseäni. Opiskelu on tuonut mun elämään sisältöä kodin ulkopuolella ja sitä, että voin katsoa tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Teen vihdoin asioita eteenpäin opintojen puitteissa ja koen siitä suurta tyytyväisyydentunnetta. Opinnoissa on todella paljon haastetta ja aineita, jotka ei ole mulle helppoja mutta kun suoritusmerkintä napsahtaa jostain kurssista on se sitä suurempi ilo. En ole mikään perfektionisti arvosanojen suhteen ja se on kyllä yliopistolla aika harvinaista. Pikemminkin mun motto on, että kaikki saa saman verran opintopisteitä arvosanasta riippumatta 😀 Perheen yhdistäminen opintoihin ei ole ihan niin helppoa, joten olen senkin vuoksi itselleni armollinen kunhan teen kokoajan eteenpäin. Toivon kovasti, että saan nuo opinnot oikeasti joskus ihan maaliin saakka! Maisteriksi olisi vielä kaksi vuotta tähän päälle ja se on ilman muuta tähtäimessä.

En väitä, että olisin nytkään mikään superjaksaja mutta kyllä tämä arki pyörii tässä jotakuinkin. Kevät menee aina syksyä nopeammin ja odotan kovasti jo tulevia kevätkuukausia. Kandidaatintyössä olisi vielä kamala pakertaminen mutta toimin parhaiten paineen alla kun deadline on jo ihan niskassa. Sepä se olisikin tervetullut hyve tännepäin, että osaisi tehdä ajoissa ja ennakkoon!

Voi olla, että huomenna oon taas ihan poikki ja mietin miksi kirjoitin että ”muka jaksan” paremmin. Ehkä tämä ylitsevuotavainen fiilis johtuu siitä, että sain tilitettyä tänään alveja monelta kuukaudelta. Yrittäjyys ei ollut mulle nuorempana mikään haave, mutta se on mielenkiintoista miten ajauduin siihen blogin myötä. Mulla tulee nyt keväällä neljä vuotta siitä, kun perustin oman yrityksen jolla olen elättänyt itseni. En ole saanut penniäkään opintotukea tai muitakaan avustuksia, vaan kaikki on tullut omana ansiona, vaikka en tiennyt yrittämisestä mitään. Siitä olen ollut vilpittömästi iloinen! Äitini sanoi joskus, että on aina hienoa jos epävarmassa työllisyystilanteessa pystyy siihen, että voi itse elättää itsensä. Vaikka haaveilenkin mukavasta jobista, mellevästä palkasta ja loistavista työsuhde-eduista jonkun toisen yrityksessä, on tuo aivan totta.

Kategoriat
Yleinen

Turvallisempi arki meille jokaiselle

SAMSUNG CSC

112-päivä on pian täällä, muistuttamassa meitä arjen turvallisuudesta. Se on valtakunnallinen Suomen eri turvallisuusalan toimijoiden kampanja, jonka tarkoitus on muistuttaa, millä pienillä teoilla jokainen voi parantaa omaa ja läheistensä turvallisuutta. Vuoden 2017 kampanjassa, joka vietetään taas yhdestoista helmikuuta, 112-päivän teemana on lapsiperheiden arjen turvallisuus, joka koskettaa minua tietysti äitinä.

SAMSUNG CSC
SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Yliopistolla teen paljon töitä laboratoriossa, joten turvallisuus on siellä aina mielessä ja käsien ulottuvilla. On hätäsuihkut ja kaikki mahdolliset ensiapuvälineet sekä jatkuva koulutus niiden käyttöön. Kamppiksen myötä jäin väkisinkin miettimään, mikä tilanne meillä on kotona ja huomasin turvallisuudessa paljon parantamisen varaa. Toki näitä asioita on tullut mietittyä lasten myötä paljonkin, mutta vaaranpaikkoja riittää kodeissa silti. Vuodet uinninvalvojana ovat antaneet hyvät ensiaputaidot, mutta niitäkin on hyvä päivittää jatkuvasti.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Ollaan tämä koti rakennettu aivan alusta saakka ja täällä on onneksi kaikki mitä toivoa saattaa. On tarpeeksi palohälyttimiä, kunnolliset hätäpoistumistiet jokaisessa huoneessa jne. Lasten kanssa kuitenkin sattuu ja tapahtuu, joten päivittäiseen arjen turvallisuuteen saa kiinnittää huomiota. Saan olla varovainen, etten jätä pesuaineita pienten ulottuville, tai veitsiä ja saksia työtasojen reunoille. Takkaa polttaessakin pitää olla varovainen, sillä etenkin meidän pienin on niin vilkas, että silmät saa olla selässäkin.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kahden isomman kanssa ollaan puhuttu jo hätänumerosta ja siitä, että sinne voi aina soittaa jos tulee hätä. Ollaan keskusteltu, mitä pitää tehdä erilaisissa vaaratilanteissa ja etenkin meidän tokaluokkalainen oli jo hyvin kartalla. Puhelimiin saatava 112 Suomi sovellus on siitä kätevä, että se antaa sijainnin kordinaatit suoraan hätäkeskukseen, mikä on etenkin lapsille hyvä ja ilman muuta itsellekin koska hätätilanne voi tulla myös tien päällä. Viisivuotias ei vielä muista meidän osoitetta, joten sovellus on kyllä siitä huippu että apu löytää oikeaan paikkaan vaikka soittajana olisi lapsi. Mitä jos tilanne, olisi toisinpäin ja minulle sattuisi jotain ollessani lasten kanssa?
SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

ARVONTA

 

Yksi seikka minkä puute jäi kamppiksen myötä minun omatuntoani kolkuttamaan on se, ettei meillä ole sammutuspeitettä. Sen aion hankkia ihan asap! Saan myös arpoa teille blogini lukijoilla yhden Arki Designin Oksa sammutuspeitteen. Minusta kuosi on kaunis ja tuote ehdottoman tärkeä jokaisen kotiin ja mökille. Tuotteen arvo on 24,90€ ja kommentoimalla tähän, olet mukana arvonnassa. Kerro esimerkiksi miten teillä on otettu turvallisuusasiat huomioon ja oletteko keskustelleet lasten kanssa kuinka toimitaan hätätilanteissa? Mitä seikkoja voisi vielä parantaa?

Osallistumisaikaa on 11.2.2017 saakka. Lisää infoa aiheesta löydät osoitteesta: http://www.112-paiva.fi/ Onnea kaikille arvontaan ja turvallista 112-päivää!

oksa-musta