Kategoriat
Yleinen

Long story short

SAMSUNG CSC

 

Olen Anna Liljeroos, kolmen lapsen bloggaava äiti ja Suomen kuuluisin jojolaihduttaja. Aloitin blogin toisen lapsen syntymän jälkeen tueksi, pudottaessani mammakiloja ja sillä tiellä olen edelleen kolmen ja puolen vuoden jälkeen. En ole kokopäiväisesti töissä missään, ja raavin rahat elantooni tekemällä naurettavia blogipostauksia, sekä mieheni rahapussista. Olen onneton lupailija, joka saa harvoin mitään aikaiseksi ja pakenen vastuuta uppoutumalla yksinoloon. Kuin ihmeen kaupalla olen päässyt kauan aikaa sitten yliopistoon mutta niin se kuin moni muukin projekti on edelleen kesken. Painoindeksiltäni olen merkittävästi ylipainoinen.

///////////////////////

Olen Anna Liljeroos, kolmen kauniin lapsen äiti ja yksi Suomen suosituimmista terveysbloggaajista. Aloitin blogini kolme ja puoli vuotta sitten ja se on elänyt mukanani niin raskausajan kuin kahden lapsen vauvavuoden. Lasten välissä pääsin oikein rautaiseen kuntoon ja nyt nuorimman lapsen syntymän jälkeen olen matkalla mittoihini. Ammatiltani olen bloggaaja ja sen lisäksi olen löytänyt mukavan osa-aikatyön jossa voin hyödyntää osaamistani jonka olen blogatessa kartuttanut vuosien varrella. Olen onnellinen, että saan tehdä töitä kotoa ja niitä tekemällä pärjäämme hyvin! Olen innostuja ja hyvä projektien vetäjä, sillä olen luova ja päättäväinen. Yliopisto-opinnot ovat edenneet hyvää vauhtia vaikka olen vuosia ollut kotona erityislapsen kanssa ja perhe-elämä on ollut ensisijalla. Imettäväksi alle vuoden ikäisen vauvan äidiksi olen sporttinen ja ennenkaikkea viehättävä persoona.

SAMSUNG CSC

 

Saamani työtehtävä kirjoittaa itsestäni esittely on osoittautunut vaikeammaksi tehtäväksi kuin arvasinkaan. Törmäsin nimittäin oman blogini esittelyyn Elinan blogissa, josta ajatus sitten lähti. Positiivista palautetta oli paljon kuten mielenkiintoinen kirjoittaminen rehellisesti ruuhkavuosista, mutta kuitenkin sen lisäksi minusta ja blogistani tuli mieleen jojolaihduttaminen ja mainokset. Miten itse näen itseni hyvänä ja huonona päivänä?

Lopullinen versio Keskon tiedotetta varten on jotain muuta kuin jompi kumpi näistä. Ehkä siinä on enemmän positiivista ja lisäksi jotain hauskaa ja realistista. Onhan tässä ilta aikaa näpytellä.

Sitä ennen me lähdetään kuitenkin treffeille miehen kanssa kun lapset voivat olla illan mummolassa. Paikaksi valikoitui rautakauppa ja Lundian myymälä. Pari varaosaa ja mutteria puuttuu. Romanttista, niin romanttista!

Kategoriat
Yleinen

Aurinkoinen ACO Sun ja arvonta

SAMSUNG CSC

Kaupallinen kampanja / Yhteistyössä ACO Sun

Kesä on juuri alkanut ja olen valkoisempi kuin vuosiin. Oli aika kun palvoin aurinkoa joka kesä ja saatoin talvella käydä vielä solariumissa. Nyt edellisestä kerrasta on jo useampi vuosi ja voin sanoa päässeeni koukusta, jossa pieni rusketus piti aina olla.

En tiedä mistä kypsyi ajatukseni siihen, että se auringolta suojatuminen on pop ja grillaaminen on out, mutta ihoni puolesta olen muutoksesta hyvilläni. Aurinkorasvoja toki käytin nuorempanakin, yleensä kakkosta tai nelosta, naamaan ehkä kutosta. Suojakertoimista voi ehkä arvata olinko punainen kuin rapu vai ruskea kuin papu…

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Apteekeissa myytävät Acon tuotteet on mulle tuttuja jo vuosien takaa. Nyt pakkausten sävymaailma on muuttunut ja itse pidän näistä hillitymmistä enemmän. Tuotteina ACO Sun aurinkovoiteet on luotettavia. Mulla kulkee koko kesän aina käsilaukussa mukana vähintään yksi kasvotuubi ja lapsille vielä omat rasvat. Kasvovoide onkin se, jota mulla kuluu kesässä eniten. Sen haastajaksi tulee kokeiluun päässyt Acon stick! Sitä on helppo lisätä esimerkiksi nenänpäähän, poskiin ja kulmaluulle, vaikka ilman peiliä sillä se ei jätä jälkiä. Stickin plussaominaisuuksiin kuuluu myös se, että kädet eivät mene lainkaan rasvaan sitä lisätessä. Reissun päällä loistojuttu, jos ei pääse pesemään käsiä!

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

 

Kesätreenaajille Acolla on ihan omat metkunsa. Suihkutettava Body Spray Active (SPF 20) ja vaahtomainen Mousse Active (SPF 30) ovat molemmat todella nopeasti kuivuvia eivätkä jätä ihoa yhtään tahmeaksi. Ne sopii hyvin teknisten vaatteiden kanssa käytettäväksi ja liikunnan harrastamiseen.

SAMSUNG CSC

 

Sain omien tuotteiden lisäksi järjestää teille lukijoille arvonnan. Laitetaan siis uusi arvonta pystyyn kun edellinen loppui 🙂 Arvottavana on kaksi erilaista kesän aurinkosuojapakettia! Ensimmäinen(1) on nautiskelijan paketti ja toinen(2) sporttaajan paketti. Jätä kommenttiisi numero kumpaa pakettia toivot ja miksi! Minkälaista aurinkosuojaa itse käytät eniten? Voidetta, suihketta, stickiä tai sprayta..? Osallistumisaikaa on viikko. Onnea kaikille arvontaan! 🙂 Molemmat paketit ovat todella ihania!

SAMSUNG CSC

1. Nautiskelijan paketti:
ACO Sun Ultra Light Sun Spray SPF 30
ACO Sun Nourishing Face Sun Cream SPF 30
ACO Sun Tan Boost Sun Lotion SPF 10
ACO Sun Soothing After Sun Gel Cream
ACO Sun Hydrating Sun Stick SPF 20

2. Sporttaajan paketti:
ACO Sun Body Spray Active SPF 20
ACO Sun Mousse Active SPF 30
ACO Light Touch Mattifying Face Sun Cream
ACO Sun Moisturising Sun Lotion SPF 15
ACO Sun Hydrating Sun Stick SPF 20

SAMSUNG CSC

Kesäkelejä odotellessa!

Kategoriat
Yleinen

Sunnuntain sekametelisoppaa

SAMSUNG CSC

 

Viikko meni kuin menikin hujauksessa ja arvaattekos mitä? Esikoinen kotiutui leiriltä iloisena ja onnellisena! Oli kuulema ollut todella hauskaa ja koti-ikävä ei painanut! =) Itsehän tirautin täällä kerran itkun yhdessä Linnean kanssa joka alkoi itkemään nähdessään Elielin kuvan kun Eliel oli vielä leirillä. Isoveljeä oli kuulema iso ikävä ja sitten me yhdessä nyyhkytettiin sohvalla ikäväämme 😀

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

On ihanaa että lapset kasvavat ja askel kerrallaan itsenäistyvät. Oli ihanaa myös antaa enemmän aikaa keskimmäiselle ja kuopukselle. Kaksi lasta härdellissä on hieman vähemmän kuin kolme ja kun koululainen puuttui kokoonpanosta niin kotona ei raikannut xbox kokonaiseen viikkoon. Telkkariahan (siis kaapelia tms. tv-kanavia) meillä ei edes ole. Koirat on madotettu ja suojattu punkeilta ja hyttysiltä myös näin kesän alkuun. Kahden ison koiran kanssa apteekkiin upposi 100€. Ei oo ilmaista lystiä sekään, mutta onpahan turret edes vähän turvassa 🙂

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Siinä meidän tummanharmaa kivilevytetty talo odottaa lopullista pintaansa. Rappauksesta tulee valkoinen, katto, ovet ja varasto ovat harmaita. Pihaa on reunustettu nyt tontilta kaivetuilla kivillä ja tuossa oikealla näkyy yksi iso kivi joka nostettiin siihen koristeeksi. Postilaatikosta oikealla ja talon sivulle tulee vielä multaa ja kasveja, vasemmalle liuskekiveä! Nurmikkoa meidän pihaan ei välttämättä tulee juuri lainkaan vaan piha on enemmän sellainen kallio-kivi-liuskekivipiha, kuten luonto tällä alueella. Perennat tulevat tarkoin rajatuiksi alueiksi ja suuren vihermäärän sijaan panostetaan puihin. Vähän olen arponut jos tuohon toiseksi alimpana olevan kuvan seinustalle tulisikin aronian sijaan pensasmustikkaa? Sen alle tulisi siis kuorikate ja se toimisi pensasaidan tavoin rajaamassa tonttia kuten maisema-arkkitehdin suunnitelmassa. Sain kyllä luvan vaihtaa aronian pensasmustikkaan häneltä mutta kaupungilta en ole kysynyt. Ajatella että jo rakennuslupavaiheessa piti nimetä kasvit pihasuunnitelmaan!! Hirmu tarkasti olisi pitänyt olla jo visio pihastakin vaikka siinä vaiheessa oli paljon muutakin ajateltavaa.

Mukava sunnuntai tiedossa! Lähdetään käymään veljeni luona ja en kuollut perjantaina viisaudenhampaan poistoon. Mitä nyt tuntuu et suupieli on venytetty niin et koko poskea särkee ja yläleuka on aika mukavasti murjottu. Ilman komplikaatioita sujui kuitenkin toimenpide joten 1/4 hoidettu! 😉 Onneksi muut eivät ole vielä puhkeamassa joten niille ei tällä haavaa edes tehdä mitään.

Ripset nypin hemmettiin tässä männä viikolla kun en viikko sitten päässyt huoltoon migreenin vuoksi. Se oli perjantai kun mulla oli huolto iltapäivällä. Heräsin aamulla jo kamalaan päänsärkyyn mutta vähänpä aavistin että se olikin vuosisadan migreenikohtaus. Lääkkeen otin vasta k.11 aikoihin ja se oli liian myöhäistä. Sain muksut autoon ja lähdettiin hakemaan esikoista koulusta. Siinä matkalla mun vointi meni todella huonoksi. Pää meinasi kirjaimellisesti räjähtää ja voin todella pahoin. Sinnillä ajoin vaan kun oli tietysti kiire perille. No eikai…

Kehä I:llä se iski. Vatsanpohja nousi ylös juuri pitkän liittymän kohdalla. Jouduin ajamaan oksennus suussa vielä muutama sata metriä, että pääsin kurvaamaan pientareella ja kaikki tuli ulos. Oikein kiva! Hain pojan sitten koulusta valkoisena kuin lakana, peruin ripsihuollon ja tulin kotiin pimeään huoneeseen vällyjen väliin. Melkein koputtelin jo tuonelan portteja sillä fiiliksellä. Edellisen kerran kun oksensin migreenikohtauksen yhteydessä niin mulla ei ollut vielä edes lapsia, joten tavanomaista noin paha kohtaus ei ole. Lääkkeenotto selkeästi myöhästyi, eikä vienyt särkyä pois, vaan aiheutti pelkän pahoinvoinnin ja väsymyksen. Nukuin nimittäin sen jälkeen kahdet päiväunet ennen yöunia.

Nyt oon sitten taas ripsetön. Olisi pitänyt malttaa odottaa että kaikki lähtee luonnollisesti mutta kun niitä oli niin vähän jäljellä, että ne häiritsi mua ihan kauheesti. Mä sit nypin ne sormin! Ei tullunna musta ripsivakkaria taaskaan vaikka kauniit ne oli! Tuossa kasvokuvassa näkyy mitä jäi jäljelle 🙂 Tykkään kyllä tästä luonnollisesta tilasta kun kasvoissa ei ole mitään ylimääräistä!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Ruokajuttuja ja etenkään herkkureseptejä ei kaivattu enempää blogiin niin laitan nyt vaan nää kuvat tähän. Huomisesta sit dieettisapuskaa ja laihdutusangstia. Ainahan voi odottaa maanantaihin! 😉

Kaunista sunnuntaita teille! <3