Kategoriat
Yleinen

Sekametelisoppaa

IMG_20140318_154039

 

Saako kirjoittaa liian pitkän sekametelisoppa-kuulumispostauksen? Toivottavasti saa, sillä tuntuu että mun kaikki loogiset ajatukset on kadoksissa ja koko rouva on yksi soppa. Olisi kuulumisia raskaudesta, yhteistyökumppaneista ja ruokavaliosta. Ja mistäs muusta? No kerron kun muistan…

IMG_20140318_154656

No joo jos aloitetaan kevyemmästä päästä eli esikoispoikani Eliel tuli eilen päiväkodista kotiin tuliaiset repussa. Hän oli piirtänyt äidin joka on iloinen 🙂 Ja jolla on vauva mahassa <3 Siitäpä siis postauksen ylin kuva! Musta tuo oli niin liikuttava ja Eliel oli onnensa kukkuloilla kun näki miten iloiseksi tulin piirustuksesta. Se on nyt jääkaapin ovessa! Toisessa kuvassa on koko perhe eli lapset, äiti ja isi. Vähän pohdin et jos tuo vasemmanpuoleisin on vauva niin miksi äidillä on edelleen iso maha..? Mutta en vaivannut taiteilijaa kysymyksellä. Eliel on itse meidän vanhempien keskellä ja ollaan kaikki kuulema niin onnellisia että meillä on rakkauspallot. Voisiko tätä lapsen positiivisuutta ostaa jostain itsellekin? 🙂

Vauvamasu kiinnostaa ja sitä on piirretty kuviin jo jonkun aikaa. Pikkuveljeä odotetaan kovasti! Masu on selvästi kasvanut näistä kuukauden takaisista kuvista. Ja valitettavasti myös isin muskelit oli kadonneet 😀 Näissä kuvissa isi oli kuulema vahva!

20140319_122105
äiti, Eliel, Linnea, isi

20140319_122201

20140319_122125
omakuva. Elielillä päällä paita jossa oli lego-ukkeleita tuollaisissa lokeroissa. Hieno 🙂

Oikea valinta oli siis nimetä poika arkkitehti Eliel Saarisen mukaan, selvästi pieni taitelijanalku 😉 

IMG_20140319_123747

Vatsa kasvaa mulle tyypilliseen tapaan taas ihan hurjaa vauhtia ja muuallekin on tarttunut hyvin varastoon. Vauva oli ultrassa seisoskelemassa kohdussa pystyasennossa ja oonkin ihmetellyt miksi navan yläpuolelle tulee hervoton kumpu mutta se olikin pää! Ei siis ihme et alaosa vatsasta on lähinnä omaa pehmustetta ja antaa periksi mutta yläosasta vatsa lähtee jo aikaisin ja onkin täynnä vauvaa! Pään näkee tuosta sivukuvasta tuollaisesta vähän terävämmästä kummusta vyötärön kohdalla.

20140318_183837 20140318_184029

20140318_184153

20140318_184352

Mammavaatteista mulla on suurimmassa käytössä ollut ne monessa postauksessa näkyneet H&M:n mammafarkut mutta ne alkaa jäämään reisistä pieneksi 🙁 Ei tietysti ihme koska olin alkuraskaudessa paljon pienempi kun ne ostin. Kotona käytän ihan aina näitä Sobean velourleggingsejä joissa on resorinen vyötärökaitale. Sen voi taittaa alas kaksinkerroin jos ei ole raskaana joten housut sopii myös muulloin. Nämä oon saanut MamaMia:lta ja nyt odotan tulevaksi kevään uutuuksia! Mulle tulee sieltä samassa värissä sellaiset rennot Yoga-housut sekä huppari (sama kuin se vadelmanvärinen). Kevään uutuusvärit on persikanpinkki ja suklaanruskea.

20140318_184501 

Oon nyt ihan vähän etuajassa kun mun paketti ei oo vielä tullut, mutta kun se tulee niin polkaistaan käyntiin Sobean tuotteiden arvonta 🙂 Se on viimeistään ensi viikolla ellei jo aiemmin! Tällaisia suloisuuksia siis luvassa:

COVER2-2014.jpg.jpg_0_0_100_100_996_655_100
Kuva: www.Sobea.se

COVER5-2014.jpg.jpg_0_0_100_100_996_655_100
Kuva: www.Sobea.se

Ruokapuolella oon tehnyt ihan perus kotiruokaa. Yksi ihan superherkullinen ruoka oli kun haudutin 5tuntia uunissa appiukon metsästämistä lihoista pataa. Tässä oli 50/50 hirveä ja villisikaa. Me tykätään todella paljon tällaisesta ruoasta ja on kyllä ihan luksusta päästä osingoille kun saalista on tullut 😛

IMG_20140317_193447

Lohta syödään myös paljon ja viimeksi lisäsin sen päälle Creme Bonjour sipulisekoitusta ja tuli todella hyvää. Isosta kalasta riitti moneen kertaan ja kun meidän vanhemmat tuli käymään kylässä niin tarjosin lohivoileipiä. Tein myös mökiltä poimituista mustikoista ja vadelmista soppaa ja oon sitä syönyt joko vaniljajogurttisilmällä tai rahkan kera. Sopan makeutin CocoVi:n stevialla ja 1/2 desilitralla DanSukkerin Steviasokeria (sisältää 50%steviaa ja 50% sokeria). Seuraavana päivänä tein myös rahka+soijajogurtti ja soppa -yhdistelmällä kerrosjälkiruoat, jotka koristelin mulperinmarjoilla. Hyvää tuli 🙂

20140315_171522 IMG_20140316_131039

IMG_20140315_164424 IMG_20140315_170841 IMG_20140315_172911 IMG_20140315_203159 IMG_20140315_203335 IMG_20140316_093841 IMG_20140316_093903

 

Kerrosjälkkäri:

maitorahkaa

vaniljanmakuista (soija)jogurttia

kuningatarkiisseliä

mulperinmarjoja

[Soppa: Keitä 1,5 vettä ja lisää sinne 0,5l marjoja. Purista joukkoon yhden sitruunan mehu ja lisää ripaus suolaa. Anna porista hellalla ja makeuta stevialla (tai sokerilla). Lopuksi lisää perunajauhovesiseos ohuena nauhana tai vaalea Maizena kuten mulla. Kiehauta ja nosta pois hellalta. Ripottele päälle sokeria jos haluat estää kuoren tulemisen kiisselin pinnalle.]

Sekoita keskenään vaniljajogurtti ja maitorahka suhteella 2/3 jogurttia ja 1/3 rahkaa. Annostele tarjoiluastian pohjalle ja tee keskellä pieni kupera kohta. Nosta soppaa sitten päälle haluamasi määrä ja koristele esimerkiksi mulperinmarjoilla tai kaakaonibseillä. Nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

IMG_20140316_141401 20140316_144425 20140316_144437 20140316_144448 IMG_20140316_153830

Mä ihan yllätyin kun mun vanhemmat toi tuliaisena vauvalle vaatteita! Nyt on jo ne söpöt Tommy Hilfigerin tennarit saatu ja nämä. Ehkä sitä itsekin voisi jo jotain hankintoja tehdä 🙂 Todella suloisia nämä vaaleansiniset potkupuvut ja tuo luonnonvalkoinen palmikkoneulehaalari. 

20140318_092922 20140318_093233

Biokian tuotteita oon kokeillut viime aikoina ahkerasti ja oon todella ihastunut marjajauheisiin jota sain GoExpo-messuilta. Ollaan oltu myös yhteydessä messuillla tutustumani Biokian myyntipäällikön Panun kanssa ja laitettu meiliä asian tiimoilta. Kerroin hänelle halukkuudestani kokeilla heidän tuotteita laajemmin ja niillä puheilla päätettiin aloittaa pienimuotoinen yhteistyö!

IMG_20140318_095910
tällaisia aineksia rahka-annokseen

IMG_20140318_093735
ja tältä se oikeasti näyttää kun alan lusikoimaan suuhun 😉

 

Oltiin viimeksi sähköpostiyhteydessä eilen aamulla jolloin sovittiin yhteistyökuvio alkavaksi ja tänään ennen yhdeksää mun ovikello soi ja siellä oli lähetti Biokian paketin kanssa! 🙂 Voi jummijammi kun jouluna olisi!

IMG_20140319_081215 IMG_20140319_082134

20140319_110634
annoksessa: rahkaa 1/2, luonnonjogurttia 1/2, Bonne banaanisosetta n.1dl, 1rkl Biokia punainen marjajauhemix, päällä Biokia kuivattuja marjoja

20140319_110704

 

Lisää infoa Biokian marjatuotteista löytää heidän nettisivuilta jonne pääsee mun sivubannerin kuvaa klikkaamalla tai tästä. Noi suklaamarjat on niin hyviä! Nyt tiedän mitä ainakin pakkaan sairaalakassiin.

only_up_north

 

 

Mutta vielä siis viimeiseen asiaan joka tuli mieleen tuosta synnytyksestä… En tiedä miten tää nyt istuu tuon Biokian perään mutta mun on pakko keventää sydäntä 🙁 Kerroin jo aiemmin siitä että mun verestä löytyi vasta-aineita nimeltä Anti-C. Sen jälkeen miehen piti käydä antamassa myöskin verikoe ja sen tulokset tulivat eilen. Ne olivat meille sitten ne huonoimmat mahdolliset eli miehen tulos oli positiivinen mun vasta-aineelle ja hän on sen ominaisuuden suhteen homotsygootti ja periyttää sen kaikille jälkeläisilleen. Olisi ollut mahdollista että tulos on negatiivinen tai että hän olisi heterotsygootti ja periyttää sen vain 50%:sesti. En tiedä meneekö tää jo liian hepreaksi koko systeemi mutta kyse on siis hyvin harvinaisesta keissistä mutta meillä ei oo ennenkään ollut nää todennäköisyydet oikein meidän puolella. Vasta-aineita ilmaantuu sitä suuremmalla todennäköisyydellä mitä enemmän on takana raskauksia ja mulle tämä on kuudes ja kaikki saman miehen kanssa 🙂 Kaksi lasta ja kolme keskenmenoa on aiheuttanut sen kun jokaisessa on mahdollisuus siihen että äidin ja sikiön veri sekoittuu ja vasta-aineita voi muodostua 🙁

Tää on tietysti tosi huono uutinen ja oon nyt tarkassa verikoeseurannassa koko raskauden. Nyt vasta-aineiden määrä ei ollut noussut mutta sieltä löytyi Anti-C:n lisäksi tuntematon vasta-ainetekijä vielä lisäksi! Oon todella kiitollinen siitä, että ”narahdin” kokeissa sillä jos tätä ei olisi huomattu en olisi nyt seurannassa ja välttämättä mitään ei olisi huomattu ennen kuin on liian myöhäistä. Riski on siis se, että vakavimmissa tapauksissa ehtii vauvalle kehittyä anemia ennen kuin se huomataan ja vauva kuolee kohtuun tai synnytyksessä. Mun kohdalla on siis onni siinä että oon seurannassa ja jos vasta-ainearvo nousee loppuraskaudessa niin tehdään joko kohdunsisäinen verensiirto sikiön napasuoneen tai käynnistetään synnytys. Synnytyksen jälkeen vauvalla on riski sairastua vastasyntyneen hemolyyttiseen tautiin. Aiheesta täällä lyhyesti tai pitkästi.

Tiedän et ei pitäisi stressata sillä nyt tilanne on vielä hyvä ja vasta-aineita on vasta heikosti. Silti tuntuu musertavalta et miksi meillä on aina ongelmia! Meidän geenit ei vissiin ollut ihan match made in heaven 😉 Vaan minkä sille mahtaa. Paha ois alkaa ensitreffeillä kyselemään veriryhmätekijöitä tai perinnöllisiä taipumuksia. Ollaan vielä geneettisesti aivan eri puolelta maapalloa kun miehen äiti ei ole Suomesta, mur! 

Ei tää oo siis helppo kun päällä on huolien lisäksi edelleen yskää. Eilen en muistanut juoda tarpeeksi ja sain siitä kiitokseksi kipeitä supistuksia niin olo oli kyllä itkuherkkä. Mä varmaan mussutan nuo suklaamarjat suruuni ja makoilen vaan kotona koko loppuraskauden jos ei tää tästä iloksi muutu. Mut nyt mä lopetan, arvasin et tästä tulee liian pitkä! 🙂

20140318_191431

44 vastausta aiheeseen “Sekametelisoppaa”

Kiitti, saan kyllä hoitoa eli tällä hetkellä seuranta riittää! 🙂 Toivottavasti ei tulee enempää hankaluuksia 🙂

Tsemppiä Anna! toivotaan että raskaus menee loppuun asti hyvin ja vauvalla on kaikki hyvin!! Pidän teille peukut pystyssä <3

Kyllä teitä nyt koetellaan. Hyvä kuitenkin, että asia huomattiin ajoissa ja olet seurannassa.

Mahtavia nuo Elielin piirrokset teidän perheestä!

Jaxuhalit koko poppoolle!

Tsemppiä Anna! Älä huoli mistään painojutuista nyt raskauden aikana. Sä näytät aivan ihanalta ja onneksi tuo vasta-ainejuttu huomattiin jo nyt. Go girl <3

Laiskiainen: juu onneksi huomattiin ja eikö oo ihania nuo :)) Musta aivan suloisia <3

Tänks riksu! Eiköhän tää tästä! 🙂

Mikäli isällä on kyseinen veriryhmätekijä, isä voi olla heterotsygootti tai homotsygootti veriryhmäominaisuuden suhteen. Jos isä on heterotsygootti, puolet hänen lapsistaan perii kyseisen veriryhmätekijän. Jos isä taas on homotsygootti, kaikki hänen lapsensa perivät kyseisen veriryhmäominaisuuden. Tekstissä mainitsit asian toisin päin?
Kaikesta huolimatta jaksamista sinulle ja perheellesi! 🙂

Sorry, liian pitkään kirjoitin kun meni jo väärinpäin. Korjasin tekstiin. Mies on juurikin homotsygootti tekijän suhteen 🙁

Ihania piirroksia <3 🙂 Onneksi asia tosiaan huomattiin ajoissa! Täällä kans peukut pystyssä, että kaikki sujuu loppuun asti hyvin! 🙂 ps. rv 26 😉

Voi kurja 🙁
Tsemppiä ja haleja!!!Onneksi tämä huomattiin ajoissa & meillä on Suomessa niin hyvä osaaminen lääketieteessä, että kaikki menee varmasti hyvin!
Ihania masukuvia & piirrustuksia ♡
Ps. Asiasta toiseen, minkä kokonen sulla on ollut toi mammamia-huppari? Himottaisi ostaa sellanen, mutta mietin koon kanssa kun mulla ei ole tätä varsinaista ”maha-aikaa” enää kuin reilu kuukausi -apua 😀

Niinpä, onneksi hoito on hyvä! 🙂

Mulla on hupparista koko L. Ne edellisen kauden värithän on -50% kuten vaikka tuo vadelmavärinen (39,37€) mikä mulla on. Kun ne loppuu niin niitä ei tuu enää lisää. Mulla siis tää:

http://www.mamamia.fi/products/336-sobea-woman-mama-yoga-jacket-velour-cerise.aspx

Mut se on ollut niin kovassa käytössä et halusin myös mustan ja otin sen kans koossa L. En tiedä miltä näyttää sit raskauden jälkeen! Jos löydät noista puolenhinnan huppareista niin sit ei oo niin paha sijoitus 🙂 Postituskulut on ilmaiset.

Kiitos paljon, joo on tää vähän kurjaa kun tulee vastoinkäymisiä. On nuo kyllä melkoisia taivaanlahjoja nuo lapset! Ikinä ei tiedä miten käy ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivotaan et selvitään säikähdyksellä! 🙂

Tsemiä sinne! Tiedän tuon tunteen kun kaikkia asioita murehtii etukäteen kaiken ollessa oikeasti hyvin. Miksi hetkestä nauttiminen onkaan niin vaikeaa välillä!

Nuo suklaamarjat on niin herkkuja, menisi pussi kerralla jos vain antaisi mennä 😉

On se joo! Välillä sitä ei mieti lainkaan mut välillä tulee masennusmurehtiminen! Huoks! Onneksi tänään on paljon parempi päivä taas! 🙂

Nuo genetiikka-asiat on kyllä uskomattomia !
Mieheni sisko ja hänen miehensä asuvat/ovat kotoisin maasta jossa on liki 20 miljoonaa asukasta ja he molemmat kantavat äärimmäisen harvinaista geeniä joka aiheuttaa Cockaynen syndroomaa johon sairaastuu kaksi lasta jokaista MILJOONAA syntynyttä kohden eli ”saumat saada tärppi” on äärimmäisen pieni.
Kyllä monta kertaa on taivasteltu että juuri nämä kaksi geeniä kantavaa ihmistä tapasivat toisensa ja päättivät perustaa perheen.
Lapsen sairaus selvisi vasta lapsen ollessa 9-vuotias ja elinikäodote heillä on 12 vuotta ja elämä heillä usein päättyy keuhkokuumeeseen 🙁
Lapsi täytti joulukuussa 12 vuotta eli nyt jokainen terve kuukausia on suuri voitto perheelle <3

Voi että mikä tarina sukulaisperheellä! Todennäköisyys on kyllä jännä juttu kun se löytää jotenkin paikkansa maailmassa. Voimia kovasti heille <3 <3 <3

Elä suotta murehdi Anna, mulla on nyt 4 lasta, joista 2:sta viimeisestä oon ollu samaisessa seurannassa anti-S :n takia. Arvot on pysyny koko raskaudet matalalla, ikäväähän se on rampata siellä labrassa ja vielä ikävämpää ku pientä sit pitellään. Kaikki on kuitenkin mennyt hienosti ja arvot pysyneet matalalla. Viimeisin lapsi kellastu muutamanpäivän ikäisenä, mut onneksi siihenkin on hoito tänäpäivänä niin tehokasta et ei tarvinnu kuin vuorokaus maata ”solariumissa”. Siis positiivisin mielin, suurin osa menee kuitenkin yleensä loppuun asti pelkällä seurannalla 🙂 Ja niinkuin itsekkin sanoit, hyvä että seurataan tarkasti niin voidaan myös ajoissa reagoida. Siis elä murehi, vaan nauti raskaudesta. Niinku kaverini mulle sanoi ”ei saa stressata tai tulee huonosti nukkuva lapsi” 😀

Hih, hyvä vinkki 😉 Mä laitan tuon korvan taakse 😀 Houkutus hyvinnukkuvaan pikkumieheen on paljon suurempi 😉

Ihanaa et teillä meni hienosti, toivottavasti meillä menee samalla tavalla 🙂 Itku ne verikokeet pienestä kantapäästä on kamalia 🙁

Moikka 🙂
Ihania piirrustuksia ja täyttynee nuista marja juttuista käydä katselemassa tarkemmin heidän nettisivuilta, vaikuttaa kiinistavilta.

Aijemmin laittelin sulle jo vasta-aine juttuista kommenttia, mut laittelen vielä uudestaan 🙂
Toivottavasti vasta-aineet ei teillä ollenkaan nouse, tiedän kyllä minkä tunteen kanssa siellä painit..
Meillä on siis tuo 1v4kk ”vasta-aine vauva” , raskausaikana siis arvot lähti nousuun ja synnytyksen jälkeen tarvittiin lisähoitoja.. Mut Oikeen reipas ja temperamenttinen poika nykyään 😉 Meillä hiukan eri vasta-aine ”laji” mut sama seuraus näyttäs olevan.. Jos haluat kuulla enempi tai kysellä jotaki niin laita spostia 🙂

Kiitos Sanni kun laitoit! Mä taidankin vielä laittaa sulle postia! 🙂 Ihanaa että löytyy näin kultaisia lukijoita joista on tukea vaikeisiin aikoihin.

Tosi hellyttäviä piirustuksia <3

Onpa tosi kurja juttu tuo vasta-ainehomma. Onneksi huomattiin ja nyt seurataan. On se vaan elämä uskomatonta, meistä jokainen saa kyllä osansa huolista ja murheista, kuka milläkin tavalla. Huoli ja pelko omien lasten suhteen on kyllä kova paikka, tsemppiä ja voimia hirmu paljon!

Voih, onnea tulevaan! Meillä oli ABO-vasta-aine -juttu, esikoisella se huomattiin vasta aika myöhään, tokalla osattiin heti tsekata ja hoitaa syntymisen jälkeen, mutta ei sitä raskauden aikana seurattu? Onneksi sinua hoidetaan nyt hyvin!

Voimahalitus <3
Ihania piirrustuksia! 🙂

outinfitness.fitfashion.fi

Ihana saada aina piirustuksia hoidosta täälläkin, vaikka tuo ipana 2v ~5kk ei vielä ihan mitään ajatusta niihin laitakaan. 🙂

Missä verikokeesta tuosta narahdetaan? Se ihan alussa tehty?
Oon ite nyt rv 26+1 ja mulle ei oo tehty ku se yks verikoe (ei mitään löytyny) ja nyt viime neuvolassa (24+5) kuulin ettei mua laiteta ees sokerirasitukseen, koska mulla ei täyty ne kaikki riskitekijät.. ainut minkä takia olis voinu sinne laittaa on ikä.. mut ku BMI oli normaali ennen raskautta ja eka raskauden aikana ei ollu mitään, niin.. Minusta on jännä et sanotaan aina ettei raskauksia saa verrata keskenään, niin eikö neuvolatkin nyt tehny niin? Omasta mielestä tää toinen raskaus on nyt ollu ihan erilainen ja se näkyy jo painon nousussa (tullu 2x enemmän ku ekassa näillä viikoilla 🙁 ). Mut en mä välttämättä vaatimalla vaadi päästä juomaan sitä litkua. 😀

Joo just siinä eli se yks ja ainoa joka on silloin ihan alussa, ennen np-ultraa. Siinä jo näkyi nämä ja alkoi seuranta.

Onpa jännää kun tuntuu et ne lykkää melkein kaikki siihen syystä tai toisesta. Mä oon käynyt molemmissa edellisissä joten varmaan pyydetään tästäkin. Mulla tulee siellä aina sen ekan litkun juonnin jälkeen tosi huono olo mut arvot on olleet normaalit. En siis mitenkään innolla odota taaskaan… Mut ei auta! 🙂

Hei mä keksin!! Järjestä blobbias! (vai mikä se blogi-kirppis nyt olikaan nimeltään..)
Ostasin heti pois ne sun camo-betterit ja punaiset fitness-pökät!

Apua miten ihania uutisia täällä oli! En oo käynyt puoleen vuoteen lukemassa muiden blogeja saatika kirjoittanut omaani perhekriisin jälkeen.
Onnea raskaudesta ja toivon mukaan kaikki menee hyvin!
Mullahan paljastui toisessa raskaudessa että mulla on mahdollisesti perinnöllinen taipumus tukoksiin, ja alkuasetelma oli se että isoille viikoille pyritään pääsemään kunnes synnytys käynnistetään. Klexanea pistin koko loppuraskauden ja kasvuseurannoissa ravattiin parin viikon välein. Loppujen lopuksi sectio oli vasta rv 39 ja kaikki sujui suht hyvin, pikkumies oli teholla ensimmäisen vuorokauden ja nenämahaletkussa pari vrk. Nyt terve ja iloinen 9kk 🙂

Heissuli!

Voi ihanuus, mitä piirustuksia nuoriherra on tehnyt <3. Kuinka hellyyttäviä nuo "vauva mahassa- kuvat" on *sniff* Hienoa, että vauva on odotettu myös sisarusten osalta =0)!

Olet hehkeä mamma, ei voi muuta sanoa. Kaikki blogit n jääny nyt kaiken koulutyön varjoon, ei mulla ole muuta elämää tällä hetkellä :´´´(. Mutta viikon päästä olen Barcelonassa ja kaikki huolet saa jäädä tänne! Kesä kun koittaa niin mulla alkaa uus elämä ! ( koulut on siihen mennessä siis käyty ;0)

Take care!

Kommentit on suljettu.