Upea elämänmakuinen viikonloppu on takana. Olin kotona enkä tehnyt oikein mitään muuta kuin olin lasten kanssa ja availtiin terassin ovea joka hetki kun oli mahdollista. Piha alkaa sulamaan ja on niin mukavaa siirtyä viettämään aikaa sinne. En malta odottaa että tuo meidän kesäterassi on taas loistossaan mutta tosiaan haluaisin että mies öljyää sen ennen suurempaa stailaamista. Ruokavalio meni aivan reisille kun ajatuksissani niin vapauduin kaikista ruokarajoitteista. Kovin helposti se unohtuu se hyvän olon tavoittelu ja tein lettuja, söin suklaata, leipää ja leipää. Mulla on vielä pitkä matka tasapainoon jossa teen automaattisesti hyviä valintoja myös viikonloppuisin mutta sitä haluan opetella ilman paineita. Uskon että se on se tie pysyvään painonhallintaan.
Painoasioista ja ruokailuista höpöttäessä täytyy muistaa, että elämässä on niin paljon muutakin sisältöä eivätkä nuo asiat pyöri mun mielessäni ympärivuorokautisesti. Blogi on paikka jonne uskoudun mutta se ei tarkoita, että täällä käsitellyt pohdinnat täyttäisivät koko elämäni, etenkään tuon laihdutusteeman saralta mikä usein vilahtaa teksteissä. Pääosin elän aivan tavallista perheenäidin elämää, jonka arkea ihastuttaa omat lapset, aviomies sekä kaksi karvaista koiraa. Teen ruokaa, vaihdan vaippoja ja yritän siinä sivussa tehdä vähän töitä ja opintoja. Haaveilen siitä että valmistun, meillä olisi paikka josta bloggaisin tyyliin puolet vuodesta katselemalla järventyyntä tai merenrantaa ja siitä että ei oltaisi miehen kanssa molemmat niin väsyneitä.
Aivan tavallista elämää, juuri niin täydellistä iloineen ja suruineen. Siitä olen kiitollinen –vielä enemmän kuin suklaasta.
