Kategoriat
Ura

Gradu aloitettu

Syksy tuntuu minusta ihanalta, eikä yhtään haittaa että lokakuu alkoi. Lokakuut ovat Helsingissä vielä kauniita kun puissa on ruskan lehdet ja aurinkoa riittää vielä päiväsaikaan jonkin verran. Lasten talvikamppeet on aikalailla hankittu, mutta ne saavat odottaa hyllyissä vielä hetken. Yliopistolla ensimmäinen periodi lähenee loppuaan ja se vaihtuu vielä lokakuun aikana. Nyt on se aika kun kaikilla kursseilla aikataulu tiivistyy ennen tenttiviikkoja ja kotitehtävinä on kaikenlaista palautettavaa yksilö- ja ryhmätyötä.

Kesän lopussa haaveilin kovasti Wieniin lähdöstä kun tämän vuoden opintosuunnitelma oli vielä vähän epäselvä. Nyt palaset ovat loksahtaneet kohdalleen aika hienosti ja näyttäisi, että opiskeluni loppuu enemmin kuin arvaankaan. Pakollisia kursseja minulla on enää koko tutkinnosta jäljellä tämän jakson jälkeen noin viisi (mutta käyn kyllä innokkaana pari ylimääräistä, koska ne kiinnostaa ;). Näyttäisi siltä, että Wieniin lähtö ei ole enää kannattavaa opiskelun näkökulmasta, sillä se vain viivästyttäisi valmistumista. Toki sieltä saisi reppukaupalla uusia kokemuksia, joten oloni on aika ristiriitainen. Aloitin nyt syksyllä myös gradun kirjoittamisen, sillä löysin mielenkiintoisen aiheen ja sain siihen ihanat ohjaajat. Aloitan graduni kokeellisen osion nyt keväällä täällä Suomessa, joten epäilen että lähden enää vaihtoon näihin opintoihin liittyen. Jos haen jatko-opiskeluoikeutta niin voisin lähtee niiden aikana vaihtoon ja sisällyttää ulkomailla opiskellut tohtoriopinnot jatkotutkintooni.

Gradunkirjoituskurssi on ollut ihan mahtava ja olen saanut omaakin tutkielmaani hieman alkuun. Työpöydällä on nyt oma kansio gradua varten ja se täyttyy linkeistä ja pohdinnoista. Lähinnä kirjoittaminen on tässä vaiheessa lennokasta suunnittelua ja tajunnanvirtaa kuten tiivistelmän luonnostelua mitä se voisi olla sekä sisällysluettelon luontia, joka antaisi minulle itselleni suuntaviivoja siitä mitä aion kirjoittaa. Gradun alkuun tulee kirjallisuuskatsaus aiheesta ja se minulla nyt tämän loppuvuoden työlistalla, jotta perehdyn aiheeseeni ennen laboratoriokokeiden suorittamista ja omaa tutkimusta, mikä on meillä tärkeä osa tutkielmaa. Kaikissa aineissahan ei tehdä omaa tutkimusta mutta luonnontieteissä se taitaa olla kaikkialla aikalailla pakollinen juttu, eikä pelkkä kirjallisuuskatsaus riitä.

Loppuvuosi menee siis täysin näiden pakollisten kurssien suorittamisen kanssa ja viimeinen kurssini on vielä III periodissa joka alkaa tammikuussa, jos en enää ota lisäkursseja. Vaikka olen opiskellut ikuisuuden ja tuo gradukin on aivan alkutekijöissä niin mietin, että miten tämä aika sittenkin hurahti näin nopeasti. Juuri kun pääsin opiskeluun sisään 😉

Kategoriat
Lifestyle

Siitä puhe mistä puute

Raha-asiat ovat puhututtaneet blogeissa mielestäni enemmän kuin aikaisemmin tai sitten vain itse olen kiinnittänyt niihin huomiota. Arjen talousasiat ovat kuitenkin osa jokaisen aikuisen elämää, joten ei ole ihme että se kiinnostaa ja siitä puhutaan. En tiedä onko kyseessä vain meidän portaali mutta huomaan, että säästämisestä on tullut monelle tavoitteellista ja tärkeää tai sitten perheissä eletään sitä ”elämän köyhintä aikaa” kuten itse olen sanonut pikkulapsiajasta jolloin ollaan kotona pienellä rahalla. Tiedän tuosta itsekin paljon, sillä olinhan kotona lasten kanssa yhteen putkeen melkein kahdeksan vuotta.

Tällä hetkellä elän itse murroskautta kun mietin seuraavaa vuotta. Valmistuminen yliopistosta häämöttää edessä ja palo oman alan töihin on ihan valtava. Sosiaalisen median työt mitä teen blogin ulkopuolella, ovat määräaikaisia eikä niiden pohjalle voi perustaa koko taloutta. Myös blogi on kärsinyt viime vuoden ihan hullusta opintotahdista, eikä tällä maksella läheskään kaikkia laskuja. Eteen on siis tullut ajatus, että päivätyö omalla alalla opintojen jälkeen olisi enemmän kuin tervetullut. Olisi ihanaa saada koulutusta vastaava työ ja toki yksi yliopisto-opintoja eteenpäin vievä voima on ollut se, että haluan työn josta saa kohtuullista palkkaa perheen elättämistä varten niin ettei koulunpenkkiä olisi ihan turhaan kulutettu. En siis haluaisi palata uimavalvojan duuniin mitä tein ennen opiskelua.

Säästäminen kiinnostaa paljon mutta rehellisyyden nimissä en voi sillä kehuskella. Paras keinoni säästää on ollut asuntolaina ja se, että maksan sitä säännöllisesti. Meillä lainat on sidottu muutamalla eri tavalla ja yksi osa on sellainen, että lyhennän sitä reilummalla kädellä. Muuten tilille ylijäävä raha on mennyt aikalailla elämästä nauttimiseen. Vielä muutama vuosi sitten kun en tehnyt töitä, en olisi voinut kuvitellakaan ulkomaanmatkoja useampaa kertaa vuodessa ja teatterikäynnyt ym. olivat aika minimissä, sillä rahaa oli tosi vähän. Nyt viime vuosina kun talo tuli valmiiksi ja töitä oli paljon, haluttiin nauttia myös elämästä ja käyttää rahaa elämyksiin. Sillä tavalla viimeiset vuodet ovat olleet aika ihania, olen voinut tehdä töitä kotoa, opiskella ja ostaa kuitenkin kaiken välttämättömän niin ettei ole tarvinnut mennä nukkumaan ahdistuneena raha-asioista. Se jos joku on hyvin kuluttavaa, tiedän kyllä.

Nyt kun näyttäisi siltä, että osa freelancer-töistäni päättyy vuoden loppuun, on taas aika alkaa miettimään mitä seuraavaksi. Yrittäjän vapaus on jotain aivan ihanaa mutta sen mukana tulee valitettavasti se, ettei koskaan ole tietoa huomisesta. On varmasti aika päivittää CV ja ottaa etsintä nyt tosissaan. Laskut kun tulee joka kuukausi.

Kategoriat
Lifestyle

Omassa kuplassa

Jokaisella elämänalueella on oma kuplansa. Huomaan, että ikävuosien myötä mielenkiinnonkohteeni muuttuvat ja samoin kuplat joiden sisään uppoan. Nuorempana elin vuosia fitnesskuplassa ja ympärilläni oli paljon ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneet samoista asioista. Lastensaannin myötä elämää hipoi vauvakupla ja hieman myöhemmin leijonavanhemman kupla, jossa elämän täytti vammaistukihakemukset ja vasut. Jokainen näistä kuplista on ollut erilainen mutta yhtälailla mukaansatempaava ja mielenkiintoinen, elämän sillä hetkellä täyttävä suuri asia niin hyvässä kuin pahassa.

Kun josssain vaiheessa fitnesskuplaani tuli särö, ei sinne ollut enää paluuta takaisin. Silloin mietin, että olisiko parempi keskittää ajatukseni lopulta itseni kehittämiseen henkisesti, fyysisen kehoni sijaan. Myös noissa muissa kuplissa ollessani olen kaivannut sitä, että opiskelu vihdoin tempaisi minut mukaansa. Enkö saa koskaan opintojani loppuun? Miksi opiskelu on minulle niin vaikeaa? Melkein rukoilin, että joku ihmeellinen voima imaisisi minut sisään opiskelun maailmaan ja elelisin opiskelukuplassa onnellisena opintojeni loppuun saakka. Kuitenkaan kupla ei tullut tilauksesta vaikka yritin.

Niin kuin kaikissa kuplissa, sen sisällä ei näy seiniä. Kupla on läpinäkyvä, miltei olematon, eikä sitä ole olemassa fyysisessä olomuodossa. Mielemme sisällä se on kuitenkin selkeä, ainakin ulkopuoliselle. Ulkoa katsova ihminen näkee ihmiset kuplan sisällä, vaikka he eivät sitä itse tiedostaisikaan. Kuplan rajat ovat jykevät kuin muurit ja on helppo nähdä, mihin ihmiset ovat todellisuudessa uppoutuneet. Se paljastuu pienistä eleistä, elämän täyttävistä harrastuksista tai työvalinnoista. Mistä jokaisen arki koostuu? Sieltä löytyy hänen kuplansa.

Toiset ympäristöt ovat meille parempia kuin toiset ja osa jopa haitallisia. On elämänalueita, joihin voi ajatua tahtomattomaan ja niistä on vaikea päästä pois. Elämän voi täyttää sairaus, työttömyys tai riippuvuus. Myös hyvin aikein lähtenyt harrastus tai innostus voi päätyä ylisuorittamiseen tai uupumiseen. Ihana työyhteisö voi muuttua taakaksi tai täyttää elämän liiaksi myös vapaa-ajalla niin, ettei levolle jää sijaa. Sen vuoksi ulkopuolinen ei voi toisen puolesta päättää, mikä kupla on kenellekin hyväksi ja missä määrin. Ne ovat jokaisen omia valintoja ja elämää.

Näkisin, että elämän läpi vaihtelevat kuplat ovat elämän suola. On tärkeää tuntea yhteenkuuluvuudentunnetta ja sitä, että on jossain hyvä. Haluaisin itse myös muistaa, että jokaisella ihmisellä on oikeus kiinnostua siitä mistä haluaa, eikä kuplia voi laittaa tärkeysjärjestykseen. Ne voivat olla pieniä tai suuria ja olla elämässämme pitkään tai vain hetkellisesti. Ehkä niitä ei tarvitsekaan nähdä? Niin kauan kun ei vahingoita itseään tai muita, on ihan ok olla uppoutunut omaan maailmaansa. Itse asiassa kuplassa on ihan kivaa, sillä siellähän on muitakin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista. Parhaimmillaan yllämme kuplassa korkeammalle kuin uskalsimme odottaa ja saamme toisistamme voimaa.

PS. Freskan* kotisiivous (käy meillä edelleen ja ihan huippu!) alekoodit ovat voimassa vielä tämän kuun loppuun. Voit tilata siivouksen vielä nyt elokuun aikana ja käyttää koodin vaikka siivoukset tapahtuisivat vasta elokuun jälkeenkin. Suosittelen kokeilemaan, on meidän arjen pelastaja <3 Molemmat koodit ovat voimassa 31.8.2017 asti.

kesä20  – 20€:n alennus kertasiivouksen tilaajalle 
kesä50  – 50% :n alennus ensimmäisestä siivouskerrasta säännöllisen siivouksen tilaajalle