Mun äiti oli eilen käymässä Helsingissä ja se oli todella mukavaa. Samalla hän teki työmaakäynnin ja oli ihana kuulla, että pääsuunnittelija oli tyytyväinen siihen miltä rakennuksella näyttää. Tuohon kaupungin tontille rakentaessahan oli todella paljon määräyksiä millainen talo saa olla, joten suunnittelussa ei todellakaan ollut vapaat kädet. Ikkunaa sai olla ainoastaan tietty prosentti pinta-alasta, kattokaltevuudet ja jopa ylimenevien katon osien pituudet oli tarkoin säädelty. Koko talon muoto, harjakorkeus, pintamateriaalit ja värit tuli noudattaa annettuja ohjeita. Jos joskus ostetaan tontti niin olisi ihanaa suunnitella arkkitehtonisesti joku täysin omanlainen luomus luonnonhelmaan.
Unelmia saa ja pitää olla ja mun kohdalla se on vielä se merenranta-asunto millaisessa olen itse kasvanut. En vaan pääse yli enkä ympäri siitä miten voimaa antava elementti meri on kun maisemaa voi katsoa omasta ikkunasta ja lähteä rannalle kävelemään silloin kun on suuri myrsky ja aallot pauhaa. Lapsena nuuhkin sitä ilmaa usein suurilla rantakivillä ja mietin omia ajatuksia. Joskus silloin mietin olenko kovin erilainen kun nautin siitä yksinäisyydestä kun kuulee omat ajatuksensa. En kai, mutta muistan pohtineeni asioita itsekseen paljon jo hyvin varhaisella iällä ja teen sitä yhä edelleen, olen siis kai jo pienestä saakka ollut vähän taivaanrannanmaalari.
Uskon että talo voi parhaimmillaan olla meille kuvastus sielumme temppelistä, samantyyppisesti kuin kehokin. Talonrakennus voi kuulostaa ehkä vain karmaisevan stressaavalta ajanjaksolta jolloin pistetään pystyyn yksi talo muiden joukkoon. Mun kohdalla se on kuitenkin ollut paljon enemmän. Jotenkin tämä projekti on ollut kuin aikamatka lapsuuteen ja tuonut mieleen valtavasti muistoja. Olin itse juuri kuuden vanha, ihan niin kuin meidän Eliel nyt, silloin kuin me muutettiin meidän perheen kanssa tuonne mun lapsuudenkotiin jonka rannasta yllä olevat kuvat on. Hienoja muistoja on paljon ja useimmat niistä liittyvät juuri tuohon miljööseen. Marjojen poiminta pensaista, uinti meressä ja joulukuusen haku takapihalta.
Vaikka oon omalla tavallaan rakastanut kaikkia koteja joissa olen aikuisiällä asunut yhdessä puolisoni kanssa niin tuo tuleva talo ei vedä vertoja millekään niistä. Tunnen jo nyt aivan suunnatonta rakkautta meidän tulevaa taloa kohtaan ja kiintymykseni kasvaa siihen päivä päivältä. Siitä tulee meidän perheen koti ja Elieliä lukuunottamatta se on varmaan lapsillekin vasta se koti josta jää pysyviä muistoja. Varmasti myös sillä on oma merkityksensä että se on tosiaan meidän ensimmäinen omakotitalo, ja että se on meille suunniteltu.
Se mitä talolla töiden puolesta tapahtuu on että nyt tehty lattiavalu alakertaan ja yläkerran lattiaa on alettu levyttämään tänään. Ulkopuolella pistetään paikalleen rappauslevyjä ja yksi tai kaksi seinää taitaa olla kohta jo laitettu. Myös maatöitä on tehty eli pihaan on ajettu soraa eikä talon perustukset ole enää samalla tavalla näkyvissä. Nyt on helpompi kavuta jo ovesta sisään 🙂 Paljon siellä tapahtuu joka päivä ja urakka on edistynyt oikein mallikkaasti.
Eilen istuttiin äidin kanssa meillä kahvikupin äärelle ja katsottiin yhdessä läpi erilaisia sisustusvaihtoehtoja. Lattiasta meillä on ollut miehen kanssa vähän erilaiset ajatukset ja nyt on kalanruotoparketti vaihdettu lankkulattiaan. Päätökseen vaikutti sen paremmat kestävyysominaisuudet sillä mosaiikkiparketin pinta on ohuempi ja siinä on paljon saumoja. Meidän koirien kanssa se ollutkaan paras yhtälö 🙁 Lankkuparketti saa kulua ja kolhiintua sillä pinta on paksumpi. Lattiaksi on siis näillä näkymin tulossa Trinity lankkuparketti sävynä: Tammi Kirkas öljyvahattu antiikkipinta. Se on siis hyvin samansävyinen kuin ensin ajateltu kalanruotoparketti mutta nyt saumoja tulee vähemmän kun lankut ovat leveämpiä ja pidempiä. Oon kyllä hyvin ihastunut tuohon lankkumalliin kun sain siitä mallipalat kotiin. Se on aivan upea, sillä siinä on aito käsinveistetty tammipinta joten sen struktuuri on jo aivan erilainen kuin sileissä lattiamalleissa.
Aina silloin tällöin törmää tarinoihin joissa oma terveys on romahtanut henkisesti jos talolle tapahtuu jotain kamalaa. Kun koti menetetään vaikka palossa tai sen kunnosta paljastuu jotain ikävää on se usein hyvin kova paikka. Omalla kodilla on niin suuri merkitys meidän hyvinvointiin joten ei ole ihme, että se on yksi meidän perustarpeista. Upea, kaunis ja perheeseen sopiva koti on varmasti sellainen paikka joka voi antaa enemmän kuin osaan vielä edes kuvitella. Kaikki ne tulevat muistot: joulut, omat huoneet ja takkatuli on sellaisia mistä haaveilen kun menen yöllä nukkumaan. Tuntuu että vasta omakotitalossa pääsen jatkamaan paljon sellaisia perinteitä joita olen itse saanut lapsuudessa, enkä malta odottaa että pääsen toteuttamaan niitä omien lasteni ja puolisoni kanssa.
Omalla kohdallani ilman perhettä ei ole kotia mutta millainen on sinun unelmien kotisi? Joko asut siellä?
