Kategoriat
Uncategorized

Olo kuin uudestisyntyneellä

Kesästä syksyyn muutamassa päivässä

Nyt elokuun alussa kesää on vielä jäljellä, mutta lomalta Suomeen paluu ja koulujen alkaminen saman viikon aikana, on tuntunut siltä kuin muutoksia tapahtuisi viikossa enemmän kuin viime kuukausien aikana yhteensä. Meidän keskimmäisellä alkoi ekaluokka, joka jo itsessään on ihan mielettömän suuri juttu yhdistettynä siihen, että esikoinen meni neloselle ja nuorin jatkoi samassa päiväkodissa kuin aiemminkin mutta nyt on siellä ainoana lapsena meidän perheestä. Tytöllä kun oli siellä eskari niin viime vuoden vein sinne molempia ja nyt on vain yksi hoitoonmenijä kahden lähtiessä aamulla kouluun.

Koulujen alku oli meidän tytölle iso juttu ja hän odotti sitä innolla. Kahden päivän saldona on uusi ekaluokkalaisen lippis ja oma Aapinen, joista ollaan iloittu molemmista. Koulu on meillä ihan kivenheiton päässä, joten sekin on ihanaa ja sinne pääsee pyörätietä ilman isojen teiden ylittämisiä, mikä tekee koulumatkasta todella mukavan. Nyt harjoitellaan kovasti kelloa ja sitä, että omatoimisuus kasvaisi niissä taidoissa, joita koululainen tarvitsee.

Mihin olen oikein menossa?

Nämä viikon aikana tapahtuneet asiat ovat laittaneet minut miettimään myös omaa tulevaisuuttani. Toki olen jo jonkin aikaa puhunut työnhausta ja siitä, että mitähän minua odottaa opiskelun jälkeen mutta nyt ne ajatukset nousivat jälleen pinnalle. Olen hakenut kesän aikana muutamia paikkoja mutta en kovinkaan aktiivisesti ja sitä voisi toki nyt syksyn aikana tehostaa. Opintoja kun ei ole ei enää jäljellä kuin kirjoitustyön muodossa sekä lopputentti, joka tehdään gradun palautuksen jälkeen. Ne ovat nyt asialistallani syksylle ja koska loppu häämöttää niin lähellä, niin senkin vuoksi stressaan tuota tulevaa. Mihin suuntaan haluan hakeutua työelämässä ja onnistunko saamaan toiveitani vastaavaa työtä? Teen jo nyt aivan ihanaa työtä mutta määräaikaisuuden vuoksi ja perheellisenä jolla on vastuuta, koen sen jatkumisesta suurta huolta. Huoli on kenties turha mutta nyt vuoden lähestyessä loppuaan tuo epävarmuus nousee pintaan. Freelancerina kun ei voi paljon vaikuttaa projektien kulkuun ja jatkumiseen, kun ei ole itse niistä päättämässä.

Tämä muutama koulupäivä, kun olen ollut hetken aikaa yksin kotona on antanut paljon aikaa omiin töihin. Muistin sen, miten paljon paremmin pystyn keskittymään hiljaisessa talossa ja miten paljon voin tehdä jo muutamissa tunneissa kun lapset ovat hoidossa ja koulussa. Se fiilis tuntui niin mahtavalta ja koin ihan mieletöntä euforiaa siitä, että saan tehdä rauhassa töitä. Yrittäjänä joka tekee kaikki työt kotoa vuoden ympäri katoaa usein se raja, mikä on arkielämää perheen kanssa ja mikä on työaikaa. Kirjoitan pienissä pätkissä siellä täällä, otan kameraa mukaan kauppareissulle ja muihin menoihin. Esimerkiksi kaksi viikkoa sitten kun kesäloma oli vielä meneillään ja mies oli töissä niin jouduin ottamaan meidän nuoremmat lapset mukaan Keskon työpalaveriini. Siellä he istuivat palaveripöydän toisessa päässä pädillä kun me tehtiin kuukausisuunnitelmaamme seuraavana kuukauden julkaisukalenterille. Yleensä hoidan nämä lasten hoitoaikojen puitteissa mutta nyt kesällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä ”bring your kids to work”-teemalla. Onneksi tiimini on minulle jo tuttu ja he ymmärsivät mutta helpompaahan se on nyt syksyllä, kun voin mennä yksin.

Tuo maistiainen näistä tämän viikon omista tunneista tuntui kesäloman jälkeen virkistävältä. Nautin työnteosta ja päivärutiineista, eikä syksyn tulo haittaa minua laisinkaan. Vuodenajat ovat ihania ja aikansa kutakin, nyt mennään kohti elokuun loppua ja syyskuuta jolloin harrastuksetkin ovat pyörähtäneet käyntiin.

Minun kuvissa vielä pala lämmintä Sisiliaa. Onko teillä jo selvät sävelet syksylle? Töitä, opintoja, lastenhoitoa tai kenties jotain ihan muuta?

Kategoriat
Ura

Ei töitä elokuulle

Niin lähellä mutta niin kaukana

Niinhän siinä kävi, että en tullut valituksi siihen tuotekehittäjän paikkaan Fazerilla. Olin mukana ihan viimeisissä haastatteluissa ja sain eilen tiedon, että en valitettavasti tullut valituksi. Sain ihan mielettömän ihanaa ja kannustavaa palautetta jatkaa avoimien paikkojen hakua Fazerilla, vaikka tällä kertaa edelle meni henkilö, jolla oli enemmän kokemusta itse tuotekehittäjän työstä. Persoonastani oli pidetty ja minua kannustettiin hakemaan heillä myös digitaalisen puolen paikkoihin, joista oma työkokemukseni on peräisin. Rekrytoija lupasi ottaa minut huomioon myös muissa heillä aukevissa paikoissa, jotka olisivat minulle sopivia, joten jatkan hakua ja katsomista edelleen.

Näitä urajorinoita eiliseltä on vielä näkyvissä Instagram Storyssani /@annaliljeroos joten käykää siellä katsomassa jos mietteet asiasta kiinnostavat enemmän. Nyt vain uutta matoa koukkuun, kyllä se opintojen jälkeinen työpaikka vielä löytyy <3

Jos olet aktiivinen LinkedIn käyttäjä, niin profiiliini pääset tästä, LinkedIn Anna Liljeroos. Aina saa kutsua yhteyksiin ja laittaa viestiä, mikäli on jotain vinkattavaa.

Kategoriat
Lifestyle Ura

Elämää etänä

Vapauden valinta vai ainoa vaihtoehto

Kotoa työnteko ja yrittäjyys on vienyt mua nyt viiden vuoden ajan. Yrittäjyys itsessään ei ole koskaan ollut mikään suuri suunnitelma tai tavoittelemisen arvoinen asia. Kun lähdin perustamaan toiminimeäni niin se tuli täysin siitä tarpeesta, että tarvitsin jonkun vaihtoehdon jolla voin tehdä töitä useampaan paikkaan. Kirjoitin blogia FitFashionilla ja halusin alkaa vetämään pt-tunteja opiskeluni ohella, joten valitsin toiminimen perustamisen. Taustalla oli nimittäin yksi vieläkin ratkaisevampi tekijä, nimittäin se että pystyin tekemään töitä täysin omin ehdoin perheeltä jäävältä ajalta, jossa aikaa meni erityisesti esikoisen hoitoon erityistarpeineen. Minulle yrittäjyys oli siis ainoa vaihtoehto tienata jotain ekstraa mutta juuri silloin kuin itse pystyin irroittautumaan.

Nyt viisi vuotta eteenpäin jatkuu sama meno

Oikeastaan nämä vuodet ovat vierineet omalla painollaan aika samanlaisina siitä saakka. Olen saanut tienattua jotain leivän päälle ja laskut maksettua. Kirjoitustyötä on riittänyt enemmän kuin ehtisin tehdä ja näin ollen olen voinut vaikuttaa myös itse tuloihini tarpeen vaatiessa. Sinällään kuviossa ei ole siis mitään valittamista, sillä eihän Suomessa ole kaikilla töitä vaikka yrittäisi.

Yrittäjyydessä on silti monta asiaa mitä en jaksaisi. Inhoan kirjanpitoa, ennakkoveroa ja alveja. Teen ne vain siksi, että ne on pakko hoitaa jotta voi laskuttaa. Olen kuitenkin sen verran pihi, että teen paperihommat itse koska osaan ja siksi en halua maksaa palvelusta ulkopuoliselle. Kivaa se ei kuitenkaan ole. Toiseksi olen todella ahdistunut siitä, että sairauslomapäiviä ei käytännössä ole, eikä mitään lomiakaan. Kaikki näkyy suoraan kuukauden tienesteissä, että montako tuntia on tehty ja montako on mennyt vaikka sairastaessa. Aina on sellainen olo, että pitäisi tehdä enemmän jotta on enemmän laskutettavaa sillä 5-henkisessä perheessä tuo raha tuntuu olevan hyvin nopeasti katoava vara.

Kateutta palkkatöistä

Yksi asia mitä suuresti kaipaan on niinkin simppeli asia kuin palkallinen loma. Toiseksi ikävöin jopa lounareita ja sitä, että voisin käydä työterveyshuollossa ja jäädä äitiyslomalle niin että paikka odottaisi. Äitiysloma ei ole kylläkään ajankohtainen mutta ajatus siitä, että se olisi mahdollista tuntuisi ihanalta. En ole koskaan saanut jäädä töistä äitiyslomalle, sillä olen saanut kaikki kolme lastamme opiskeluaikana. Opiskelijalle äitiysrahakin tulee automaattisesti miniminä. Yrittäjän äitiysraha lasketaan siitä paljonko olet maksanut YELliä, joka on taas arviosi siitä paljon yrityksestäsi jää sinulle voittoa (ei liikevaihdosta). Yrittäjänä pitää olla todella kovat tulot, että äitiysraha nousisi edes jonkin verran.

Yrittäjä on yksin

Välillä kaipaan sitä, että olisi joku paikka jossa voisi keskittyä omiin ja tekemättömät tiskit eivät ahdistaisi kirjoitusflowta. Kaipaan työyhteisöä ja yhteisiä lounaita, haluaisin kuulua johonkin suurempaan ja saada kiitosta esimieheltä hyvin tehdystä hommasta. Olen nyt tehnyt pian kolme vuotta samaa työtä freelancer-sopimuksella ja A-lehdilläkin olin freelancerina viiden vuoden ajan. Työsuhteet ovat pitkiä mutta en saa mitään palkkatyölaisen etuja enkä koskaan voi tietää huomisesta. Se on näissä suhteissa surkeinta.

Toki toisessa vaakakupissa on se vapaus, jota ilman en suostuisi koko lystiin. Ketään ei kiinnosta jos jäänkin peiton alle nukkumaan enkä tarvitse lääkärintodistusta sairauspäiviltä. Voin lähteä maasta jos huvittaa ja fyffeä riittää ja kuroa hommia kasaan kun ehdin. Voin helposti opiskella ja hoitaa lapsia sekä määrätä työtahtini niiden mukaan. Ei tässä ole kuitenkaan eletty vain pyhällä hengellä mutta silti sitä aina miettii (ja muutkin kysyy), että koska menen oikeisiin töihin.