Gotta love comment box! Sieltä saa usein ihan loistavia ideoita kirjoittamiseen. Oon miettinyt paljon mitä kirjoittaisin aiheesta jota blogini vain sivuaa. Kaikki ovat varmasti huomanneet, että parisuhde tai mun puoliso ei ole mun blogissa missään pääroolissa vaan oikeastaan koko blogin päähenkilö olen minä ja muut kuten lapset ovat pienessä sivuroolissa, silloin tällöin kuvissa vilkkuen tai puhuessani aiheesta omasta näkökulmasta mihin äitiys vaikuttaa. Harvoin kannattaa sanoa, että ei ikinä mutta en usko että mun blogista tulee koskaan Anna&Sebastian tai sitten julkaisisin kysy Herra X:ltä postauksen tms. Eihän täällä herranjestas oo ollut edes kysy multa postauksia sillä en niitäkään koe ihan meikäläisen heiniksi… Mun omia uskomuksia kai mutta mun mielestä ei oo selvämpää ennustetta erosta kuin se, että tatuoidaan puolison nimi/sormukset ihoon tai se, että julkaistaan FB-seinää ja Instagramia myöten toiselle Hyvän yön toivotukset pusuhalein sängyn toiselle reunalle. Sorry maailman rakastuneimmat Nata & Junnigubbe 😀 Love u! 😉 Joten siis, blogia lukiessa en yhtään ihmettele, että Annan maailma näyttää erilaiselta sinne kuin tänne. Perspektiivi vain on eri!
Talonrakentaminen ja lapsen saaminen ovat myöskin asioita joista varoitellaan sellaisina, että parisuhde kärsii. Muutos on aina kriisi oli se sitten hyvässä tai pahassa. Usein nuo kriisit ovat kuitenkin välttämättömiä jonkun asian kehittymiselle, kuten vaikkapa pitkälle ja onnistuneelle parisuhteelle. Olisi siis oikeastaan vähempään tyytymistä jos välttää jonkun pelottavan askeleen ottamista, sen uhalla että liitto epäonnistuisi sen seurauksena. Mitä jos ei, ja vauvavuoden ja talonrakennuksen jälkeen ollaan yhdessä, tiiviimpänä kuin koskaan? Ollaan opittu puolisosta vielä enemmän ja kaikkien vaikeidenkin asioiden jälkeen käännytään toisen puoleen eikä poispäin? Uskon että se riski kannattaa ottaa!
Tekstistä tai viimeistään sinisestä hammasharjasta on kuitenkin varmaan selvää, että joku könsikäs täällä asuu tai sitten mun toinen nimi on Neitsyt Maria. Tuo könsikäs ei vaan välitä tuon taivaallista some-maailmasta ja elää elämää sen perinteisen kanavan kautta mistä moni muu (eikä vähiten vaimo) saisi ottaa mallia. Taitaa olla poikkeus että joku ei oikeasti käytä instaa, facea ja whatsuppia. Siinä mielessä meidän elämä on täysin erilaista. Hän ei koskaan kuvaa ruokiaan, päivitä sijaintiaan tai nappaa naamakuvia. Harvoin edes kotikansioon saan houkuteltua poseeraamaan.
Lukijan kysymykseen siitä, että pelottaako mua että mun miehellä olisi pian sivusuhde kun yhteistä aikaa ei näytä olevan, on vaikea vastata. Tekisi mieli sanoa, että ei tietenkään sillä ollaan oltu yhdessä kymmenen vuotta ja edelleen kuljetaan kohti yhteisiä unelmia! Mutta toisaalta mä olen vain nainen, joka ei voi koskaan ymmärtää mitä miehet ajattelee. Toki hekin ovat yksilöitä mutta onhan tuo nyt selvää että miehet on ihan oma rotunsa ja kun kerran kromomilta XY puuttuu tuolta yksi väkänen toisin kuin XX:ltä niin ehkä he ovat vähän simppelimpiä otuksia kuin me naiset? 😀
Joten kyllä mä myönnän, yhteistä aikaa on kärpäsenpaskan verran, meidän lisäksi jaloissa pyörii kolme lasta, kaksi koiraa ja tissitkin on varattu vastasyntyneelle. Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka! Kaikesta haasteesta huolimatta tuntuu pirun hyvältä, että me tosiaan rakennetaan omakotitaloa ja ollaan jo tässä. Ollaan uskallettu heittäytyä ja mennä kokoajan eteenpäin. Ainakin omalta osaltani voin sanoa, että oon nauttinut myös koko matkasta.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Kuva: Ossi Pietiläinen
