Mä en tiedä onko tää sula mahdottomuus mutta kokeillaan… Eli yritän kirjoittaa lyhyen postauksen sillä mietin että kirjoitanko ollenkaan mutta haluaisin silti jotain kuulumisia jakaa.
Mulla on ollut tänään vähän hankalampi päivä tai oikestaan vasta iltapäivä ja ilta. Mulla oli aamulla neuvola ja olin siellä yhdessä lasten kanssa ja siitä lähdettiin labran kautta perinteiselle perjantailounaalle ja hoitamaan asioita. Mun mies on koko kevään nyt todella kiireinen ja saan hoitaa tätä kotipuolta aika paljon (koirien ulkoilutusta lukuunottamatta) sillä ollaan sovittu sellainen työjako. Kuljen itse siis lasten kanssa melkein joka paikkaan eikä se mua haittaa sillä nautin heidän seurasta. Toki se ei aina ole helppoa ja etenkin 2,5-vuotias Linnea on se joka saa aikaan hämminkiä helposti käyttäytymisellään kun on aika kovassa uhmassa. Pian 6-vuotias Eliel on pikkusiskon rinnalla piece of cake! Siksi kai olen niin helpottunut että tulokas on poika kun vertaan häntä automaattisesti helpompaan sukupuoleen 🙂
Viikonloppuna meillä on tulossa esikoisen 6-vuotisjuhlat ja oon järjestellyt niitä täyttä häkää. Olin jo vähän väsynyt tuosta itiksestä mutta mentiin silti vielä ruokakaupan kotiin sillä mietin et sit olisi kaikki kakkutarvikkeet ainakin ostettu. Oon mielessä suunnitellut Elielin toiveen mukaan Angry Birds aiheisia juhlia joten sunnuntaille riittää paljon tekemistä ja kotiuduttiin isojen ruokakassien kanssa. Kotona mun olo kävi tosi huonoksi ja kun lapsilla riitti leikkiä uudessa legopaketissa niin tulin itse sänkyyn lepäilemään. Siitä alkoi sitten kova supistusaalto joka kesti koko päivän. Olo on nyt illalla jo aivan eri mutta säikähdin todella sillä supistukset oli niin kovia että aloin itkemään. Soitin aika pian niistä Naistenklinikalle ja sain ohjeet miten toimia eri tilanteissa. Ensimmäiset ohjeet oli kuitenkin vettä, gramma panadolia ja vuodelepoa viikonlopuksi.
Oon ilmeisesti touhunnut vähän liian kovalla tahdilla viime aikoina ja se on jännä miten sitä ei liikkeessä samalla tavalla huomaa kuin sitten kotona et on vedetty yli oman jaksamisen. En tiedä kuinka paljon itkusta oli huolta vauvasta ja kuinka paljon epätoivoa sunnuntaista kun kätilö käski kunnolla nyt rauhoittamaan tahtia ja lepäämään. Jos se ei kotona onnistu niin sitten tullaan osastolle lepäämään jos tilanne menee oikeasti pahaksi.
Mutta voitte varmasti huokaista helpotuksesta kuten minäkin sillä jos olisin samoissa kivuissa niin en todellakaan olisi läppäri sylissä postaamassa (vaikka sängynpohjalta kirjoitankin). Olo on siis päivään verrattuna todella hyvä mutta masu tuntuu ehkä vähän tavallista kosketusaremmalta. Kivuliaat supistukset loppuivat ja täytyy toivoa et ne tuli vain liian suuresta rasituksesta ym. tekijöistä. Nyt lupaan levätä tunnollisesti (sen mitä kahden riiviön hoidolta voin). Täähän on just loistava ajoitus kun kylään on tulossa niin anoppia kuin tätiäkin sekä kaikki tarhakaverit vanhempineen. Kiva jättää vessat pesemättä, koirankarvat imuroimatta ja kakut tekemättä? Kohtalon ivaa!
Tää kolmannen odotus on siis yhtä herkkua kuin aiemmatkin potenssiin kolme. Silti tuollaisen säikähdyksen jälkeen sitä olisi valmis olemaan raskaana vaikka vuoden eteenpäin ennemmin kuin joutua laitokselle raskausviikolla 24. Joillekin käy niin karu kohtalo joten tiedän että nää merkit pitää aina ottaa tosissaan vaikka varmasti suurisuuri osa raskauksista menee ihan loppuun saakka ellei ylikin 🙂 Mun edelliset raskaudet kesti 39 ja 41 viikkoa joten sen puolesta ei huolta.
Mut nyt mä lopetan vaikka ei tästä lyhyt tullut. Paljon on myös pikkuasioita joista oon halunnut kertoa kuten et
- pyllyhousut tuli ja oli liian pienet. Jäävät odottamaan aikoja plussapalloilun jälkeen.
- Sara on laiha ja lihaksikas kisakuntoinen mimmi joka tosiaan teki sen mistä haaveili, viikon päästä lavalle! Ihana Sara! <3 Mä niin elän mukana sun fiiliksissä!
- Mulla on pyllyhousujen lisäksi uudet punaiset SixDeucet jotka muistuttaa olemassaolollaan että olen joskus ollut timmimimmi. Motivaatiohylly ei siis kaipaa enää enempää tavaraa tai leikkaan mun reisistä ja hanurista puolet pois et saan nuo jalkaan.
- sain tänään raskaustodistuksen kelaa varten ja aion tilata äitiyspakkauksen vuosimallia 2014. Se on superihana <3
- mäkin meen viikon kuluttua Aussie Blog Awards blogigaalaan ja toivon et Heidi tekee mulle sellaisen lookin et oon Mersun sijaan vähintäänkin Ferrari
- ja et se varraskuva oli enne. Siitä puhe mistä puute -petikielto tuli. Luvassa entistä levottomampaa läppää. Koittakaa kestää!