Kävin muutama viikko sitten FitFashionin kuvauksissa A-lehdillä. Bannerikuvani blogit sivulla on ikivanha ja sivusto on saamassa pian uuden ilmeen, joten oli uusien kuvien paikka. Hauska päivä ja oikein mun näköisiä kuvia saatiin niin ajattelin että laitan vielä bannerin uusiksi näillä 🙂
Viikonloppu on tähän mennessä sujunut mukavasti. Lapset olivat muutaman tunnin mummolassa niin pääsin käymään kaupoilla kaikessa rauhassa. Löysin Marimekosta aivan ihanan olan yli heitettävän villa shaalin, mikä on juuri sellainen vaate mitä rakastan. Tässä mallissa oli vielä pitkä selänpuoli, eikä sellainen että peppu vilkkuu. Ihana! Sitten kävin Plantagenissa hakemassa jouluisia kasveja ja laittelin täällä kynttilöitä niiden lisäksi.
2
Nyt virittelen UK kanavan päälle ja valmistaudun illan X-factor lähetykseen kannustamaan Saara Aaltoa. Huikean lahjakas nainen ja kutkuttavan jännittävä kisa. Kupillinen glögiä kylkeen ja tästä ei paljon pimeä marraskuinen lauantai-ilta parane. Hyasinttien tuoksua odotellessa!
suloinen huonekuusi sai oksille lasten tekemät kuusenkoristeet 🙂
Julkaisin aamulla postauksen pohdinnoista minkälainen esimerkki sitä itse on lapsille terveellisissä elämäntavoissa ja kerroin minkälaisia haasteita olen kohdannut äitinä. Sain kommentin jossa mietittiin kerroinko lapseni asioista liian tarkasti ja tuli ihan kamala olo 🙁 Kommentissa ei ollut mikään vikaa, ei siis sinulle kommentoija mitään pahaa mutta jäin miettimään kaikkea sitä ahdistusta mitä bloggaaminen tuo välillä. Näitä ajatuksia olen pyöritellyt mielessä vähän väliä ja ehkä tuosta sitten sainkin idean kirjoittaa niistä enemmän! 🙂
Bloggaaminen on taitolaji, jossa tanssitaan kapealla nuoralla. Pitää antaa itsestään jotain ja olla aito. On jaettava joku alue elämästään lukijoiden kanssa ja kirjoittaa siitä sydämellä. Olkoon se sitten hyvinvointi, sisustus tai muoti. Pintaraapaisu on halju ja lopputulos väritön, hajuton ja mauton. Kaikki tietävät että sellainen blogi ei ole mielenkiintoinen.
Bloggaamisessa parasta on se, kun avaa sydämensä ja saa roppakaupalla rakkautta takaisin. Se on elinehto sille, että jaksaa kirjoittaa! Vuorovaikutus on bloggaamisen ehdottomasti paras puoli. Enhän minäkään kirjoittaisi jos kukaan ei lukisi tai kommentoisi ikinä mitään. Sehän olisi yksi ja sama jättää kuvat kotikoneelle ja painua pehkuihin sen sijaan että hinkkaisi niitä Picasalla tuntikaupalla ja jäsentelisi ajatuksiaan tekstiksi.
Huonoin puoli tässä kaikessa on se kun jatkuvasti saa miettiä missä menee raja. Mikä on henkilökohtaista tai loukkaa muiden yksityisyyttä. Ne on välillä pieniä asioita, kuten saako naapurilla kylässä kuvata saamaansa kakkupalaa blogiin tai kertoa kenen syntymäpäivillä oli viikonloppuna. Joskus ne ovat isompia asioita kuten mörököllimiehen varpaat tai lapsen kasvokuvia ja ajatuksia.
Olen itse kasvanut blogimaailmaan jo pitkään. Olen henkilökohtaisesti sinut sen kanssa, enkä koe blogijulkisuutta ikävä asiana. Se on osa mun ammattia ja ajattelen, että ei ne minun makkarat tai kotikuvat ole niin ihmeellisiä kuin kenenkään muunkaan. En pidä tietyissä asioissa yksityisyyden verhoa niin korkealla sillä musta on mukava olla sosiaalinen ja jakaa juttuja. Mitä minä sillä voittaisin että panttaisin asioitani, kuviani ja ajatuksiani kun nimenomaan elän tarinoista ja siitä, että saan tuottaa tekstejä. Enkä siis taloudelliselta näkökantilta vaan siltä, että oon monesti miettinyt sitä, että tätä kirjoittaminen on se mikää pitää mua kasassa ja pyörät pyörimässä, silloinkin kun on vaikeaa. Tämä on mun ”ihmisten ilmoille lähtemistä” kun masentaa ja saan pontta kotihommiin kun olisi kiva tehdä postaus jostain ruoka- tai sisustusjutusta. Mitä nyt tuon liikkumisen kanssa en oo ollut niin aktiivinen kun ette ole patistelleet 😀
Mitä te olette mieltä? Minkälaisia blogeja on mukava lukea? Tuleeko joskus liikaa informaatiota vai onko nimenomaan mukava että blogimaailmassa puhutaan avoimesti omista kokemuksista? Asettaako avoimuus meidät alttiiksi kritiikille vai tuleeko vertaistuesta vahvuus?
Ja muutenkin, mitkä ovat teidän suosikkiblogeja ja miksi?
Luin pari viikkoa sitten Natan blogipostauksen otsikolla Ammattibloggaaja. Nata oli saanut idean postaukseen Sharonilta joka oli myöskin kirjoittanut omasta blogityöstään syyskuussa. Molemmat postaukset olivat hyviä kertomuksia siitä, miten erilaista blogityö voi bloggaajille olla ja otinpa sitten kopin Natan kommenttiboksissa bloggaajille heittämästä haasteesta kertoa omasta blogityöstä.
Ennen Too big to be me:tä kirjoitin puolisen vuotta Kuppi cappuccinoa -nimistä blogia bloggerissa. Se oli lifestyle-blogi johon ehdin kirjoitella mm. reseptejä, juttua keskimmäisen ristiäisistä ja laitoin asu- ja kotikuvia. Blogi oli ulkoasultaan nätti ja hempeä ja sen värityksenä oli vaaleanpunaista ja beessiä. Tuona aikana opin bloggerin käytön ja bloggaamisesta käytännössä mutta alkuinnostuksen jälkeen päivittäminen jäi. Olin luomassa jotain vähän liian kiiltokuvamaista ja blogi-idolini oli Kaunis pieni elämä. Halusin olla ehkä samanlainen enkä löytänyt oikeaa juttuani.
kuvia ensimmäisestä blogistani
Kun Kuppi cappuccinoa oli kuopattu halusin kirjoittaa rehellistä laihdutusblogia. Too big to be me:n ensimmäinen postaus oli nimeltään Julkisesti lihava ja koko tarina alkoi tuosta hetkestä. Ensimmäisen blogipostaukseni julkaisin tammikuussa 2012 eli kolmen kuukauden kuluttua vietetään blogin neljävuotisjuhlia. Bannerina mulla oli tuo ikimuistoinen parsakaalibanneri, jonka kuvat oli otettu ajalta ennen toista raskautta ja tietysti niitä ylimääräisiä kiloja. Too big to be me toimi mulle tsempparina ja kanavana saada vertaistukea mammakilojen tiputtamiseen. Halusin tehdä sen täysin omilla kasvoillani joten edistyskuvissa poseerasin reippaasti identiteettini paljastaen. Ainoa hannailu oli, että ensimmäisen vuoden kirjoitin toisesta nimestäni tulevalla nimerkillä Erica (oikeasti olen Eerika). Tuohon aikaan somejulkisuus oli vielä vähän pelottava käsite ja moni epäilikin että moinen bloggaaminen tuhoaisi kaikki tulevaisuuden työmahdollisuudet jne.
Kun vuosi bloggaamista oli tullut täyteen, halusin kertoa oikean nimeni sillä blogista oli kasvanut sen skenen mittakaavassa valtava. Blogillani oli omat somekanavat ja paukuttelin bloggerissa sivukatseluilla huikeita määriä. Taistelin aikani kaupallisuutta vastaan ja kieltäydyin monenlaisista yhteistöistä, sillä niistä tuli herkästi hyvin kitkerää palautetta. Keväällä 2013 kuulin mieheltäni, että hänen työkaverinsa Aleksi on perustamassa yhtiökumppaneiden kanssa omaa sporttisen elämäntyylin blogiyhteisöä. Aleksi tietysti tiesi minun blogistani ja sen vuoksi sain kunnian kuulla FitFashionista ensimmäisenä bloggaajana. Hän vakuutti minut portaalin tulevaisuudennäkymillä ja suostutteli siirtymään sivustolle. He halusivat minut mukaan myös siksi, että saittia olisi helpompi markkinoida muille, kun mukana olisi jo hyvin luettu blogi. Näin ollen, olin ensimmäinen blogi joka suostui lähtemään uuteen portaaliin mukaan. Samalla suostuttelin ystäviäni Saraa ja Monnaa muuttoon, joilla molemmilla oli jo silloin myöskin hyvin suosittu blogi. Sanoin heille, että mennään kaikki, kyllä ne lukijat sitten tulevat uudelle sivustolle 🙂 Me kaikki vähän aluksi pelättiin että muuton myötä blogit kuolee. FitFashion avattiin toukokuussa 2013 ja meitä oli aluksi täällä 20 blogia. Ensimmäinen puoli vuotta taisteltiin kyllä tekniikan kanssa ja mukana oli kaikenlaisia kasvukipuja. Tyyli, tekninen toimivuus ja tunnettuvuus olivat alkutekijöissään mutta yhdessä me saatiin Fittarista toimiva.
Olen kirjoittanut blogiani siis ainoastaan kahdella alustalla tähän mennessä. Ennen FitFashionia sain tarjouksen mm. Bellablogeilta mutta sain vastauksen, että nelinumeroinen palkkapyyntöni kuukausikirjoittamisesta oli ”korkea, oikeastaan huima.”
Kuitenkin FitFashioniin tullessani tein yhteistyösopimuksen ja blogista tuli mulle työ. Ensimmäisiä kaupallisia portaalin kautta tulleita kampanjoita taisivat olla Elovena, Arla, SodaStream, Philips SoupMaker ja Samsungin puhelimet. Kampanjoiden avulla työ alkoi näkymään myös kukkarossa ja se helpotti tietysti taloutta niin, että blogille oli helpompi antaa enemmän aikaa. Tällä hetkellä teen kamppiksia jopa viikottain, riippuen vuoden mukana elävästä markkinointikalenterista, kevät ja syksy kiirettä, kesä ja joulu hiljaista. Olen tykästynyt tyyliin tehdä sisältöyhteistyöpostauksia jotka tuovat blogiin ajankohtaisuutta, erilaista sisältöä ja antavat jotain lukijoille. Sen sijaan olen rajannut affiliate-yhteistyöt pois eikä mun blogissa ole koskaan kaupallisia linkkejä jonka tilauksista saisin rahaa. Tämä on mun blogin tyyli ja tykkään että toimii näin.
Fittarilla kirjoittaessani olen saanut kutsun Indiedays Inspirationiin ja SanomaMagazines (vauva.fi) ja Otavamedia (kaksplus.fi) ovat myöskin tehneet mulle tarjouksen siirtymisestä. En ole ollut koskaan erityisen innokas muuttamaan blogisaittia ja yhteistyöneuvottelut eivät ole johtaneet mihinkään. Mulla on täällä FitFashionissa hyvä olla ja meillä on A-lehdillä ihan mahtava taustajoukko. Tarjousten myötä bloggaamisesta on kuitenkin tullut mulle työ vaikka se ei koskaan ollut itse tarkoitus.
Se sitten historiasta ja tähän päivään. Mitä bloggaaminen on mun arjessa? No se on sitä, että jaan kirjoituksissa ne henkilökohtaisimmatkin asiat ja ajatukset äitiydestä, naisen haasteista omassa vartalossa ja perheellisen nuoren arjesta. Kuljen kamera kaulassa ihan joka paikkaan eikä ole lomaa missä läppäri ei olisi ollut mukana. Mun mies ei ole koskaan suostunut ottamaan valokuvaajan roolia joten virittelen kameraa milloin mihinkin ja olen ottanut laittoman määrän selfieitä. Sen lisäksi olen kirjoittanut tätä blogia tuntikausia. Yhteensä 873 postausta tekee 4,4 postausta viikkoon ja tuntimääriä en uskalla edes arvioida. Blogiin on jätetty 24 686 kommenttia joista omia ei varmasti puolet, mutta toivottavasti ainakin yksi kolmasosa. Teitä lukijoita käy blogissani päivässä 3000-10 000 ja kuukausitasolla blogiin klikkaillaan jopa 200 000 kertaa.
Mulla ei ole ollut blogin kanssa koskaan itselleni mitään tarkkoja sääntöjä ja tämä on elänyt mukanani tarinan lailla. Siinä missä Nata kirjoittaa kaikki postauksensa ennakkoon ja ajastaa, minä kirjoitan aina tunteen vallassa ja julkaisen juuri sinä epäotollisimpana aikana eli perjantaiyönä kun lapset nukkuu ja kukaan muu ei ole netissä. Molemmat tavat kuitenkin siis toimii 🙂 Olen blogillani halunnut rehellisesti jakaa omaa tarinaani ja elämääni ja yhteistyöt osaltaan mahdollistavat sen. Blogityö on mulle kanava toteuttaa mun halua ikuistaa arjen kauneus ja arvokkaat hetket, sekä saada vastakaikua pohdintaan elämästä ja omasta hyvinvoinnista.
Koukussa ollaan kirjoittamiseen ja tämä on hommaa joka vuorovaikutuksellaan antaa paljon. Etsimällä omat vahvuudet, uskon että jokainen kirjoittamisesta kiinnostunut voi saada blogista itselleen työn. Ihan samalla tavalla kuin Natan postauksen lopussa niin kommenttiboksi on vapaa! Oletko joskus pyöritellyt mielessäsi bloggaamiseen liittyviä kysymyksiä? Nyt saa kysyä!
