Kategoriat
Yleinen

Ankara vai armollinen

SAMSUNG CSC

Pääsiäinen tuli tänä vuonna nopeammin kuin koskaan. Viikot vierii ihan mahdotonta vauhtia juuri nyt ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, on mennyt jo viikko edellisestä postauksesta. Me vietettiin koko pääsiäisloma ihan kotosalla ja joka päivälle riitti vieraita. Molemmat siskoni tulivat lastensa kanssa kylään, sillä myös lapset ovat odottaneet että pääsevät Elielin ja Linnean uuteen kotiin yökylään. Lauantaina juhlittiin myös tänään seitsemän vuotta täyttävää esikoista lasten juhlien merkeissä. Voisi siis sanoa melkoista menoa oli meidän pääsiäispyhät!

IMG_20150403_141312

SAMSUNG CSC
seitsemän

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tarjolla oli kinkku- ja kasvispiirakkaa sekä mm. erilaisia kakkuja. Elielin toiveesta kakun teema oli Minecraft joka ei tilauskakkuna ollut ihan sellainen kuin toivottiin mutta Sara riensi apuun ja teki meille siihen sokerimassasta hienot koristeet ja pelasti tilanteen niin, että teemakin selvisi ensi vilkaisulla niille jotka tietää pelin. Aikuisempaan makuun oli tuollainen sektorikakku jossa oli erilaisia juustokakkuja sekä terveellisempään kategoriaan GreenStreetiltä tilattu minttusuklaa raakakakku. Se on mun oma henkilökohtainen lemppari ja olinkin innoissani mahdollisuudesta että heiltä voi pääkaupunkiseudulla tilata kokonaisen kakun. Itsekin olisin voinut tehdä mutta viiden lapsen hoitaminen ja kodin stailaaminen oli niin täysi työ, että armahdin itseäni tänä vuonna sillä että en väännä kaikkia kakkuja itse. Ihan oikea valinta, sillä silti hommaa riitti enemmän kuin tarpeeksi 🙂

SAMSUNG CSC
minä ja Sara
SAMSUNG CSC
ja meidän tytöt: Saran Lily (4) ja Linnea (3)

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Mun oma strategia lauantaihin oli se, että tein perjantaina kaikki ruoat valmiiksi välipaloja myöten ja sen lisäksi olin kysynyt luvan yhteen palaan raakakakkua. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja lopputulos dieetistä poikkeamiseen oli se, että sunnuntaina maistoin kaikkia(!) juustokakkuja mitä oli jäljellä. Voin kertoa että ei tullut hyvä olo, eikä mieli. Olin ollut kolme viikkoa niin hyvillä mielin mun dieetistä ja sen kakkupalan jälkeen tulikin ihan hirmuinen himo saada lisää ja oli tosi vaikea motivoitua kananmunanvalkuaisiin. Tuo fiilis tuli ihan puskista ja todettiin Mikon kanssa että mun sokerista vieroitus on vielä kesken ja kaikenlaisia tankkaus- tai herkkupäiviä siirretään kunnes oon päässyt sokerikoukusta irti. Tärkeintä on nyt siis syödä hyvin säännöllisesti kaikki ruoat mitä ruokaohjelmaan kuuluu ja antaa ajan vähän kulua.

Tapoja on tosiaan varmasti monia ja siinä missä jollekulle toiselle sopii pala kakkua tai vaikka kokonainen herkkupäivä kerran viikkoon, ei se tunnu mulle nyt hyvältä vaihtoehdolta. Mulla itsellä tuli nimittäin sellainen olo, että mitä enemmän saan herkkuja niin sitä enemmän alan lipsumaan ja kohta syönkin taas mitä haluan ja milloin haluan ja luonnollisesti en sitten laihdukaan mikä tässä taas on tavoitteena.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Eilinen ja tämä päivä on kysynyt luonnetta ja hampaita on saanut kiristellä useampaankin otteeseen. Herkuttelun jälkeen ruokavaliossa pysyminen on ollut paljon vaikeampaa kuin nuo muutama viikko flow’uta jotka olivat siinä välissä. Melkeinpä sanoisin, että eipä olleet kakkupalat sen väärti, sillä mielumminhan sitä liihottelisi siinä optimaalisessa dieettivirrassa. Projekti normaalipainoon ja hyvään kuntoon on pitkä, mutta oon valmis tekemään töitä. Tässä sen taas muistaa, mikään ei tule ilmaiseksi. Jokaisella on omat taistelunsa ja kyllä se tulos sieltä peilistä näkyy mitä on suusta laitettu alas.

Musta on todella ihanaa että blogin kautta voin jakaa mun tuntemuksia ja saada tukea omalle matkalleni ja ehkä motivoida myös jotakuta toista. Ymmärrän että mun elämäntilanne on ollut hektinen viimeisen vuoden ja moni kehottaakin olemaan itselleen armollinen kun on monta rautaa tulessa. Harva joka näkee asian eri kantilta kehtaa kirjoittaa omaa kommenttiaan jossa ihmeteltäisiin mun painonnousua ja hurjaa määrää raskauskiloja. Silti tiedän että niitäkin on. Joskus kohteliaisuus voi ehkä tehdä myös hallaa, sillä sitä itsekin laittaa armollisuuden piikkiin asioita, jotka pitkässä juoksussa saavat voimaan pahoin. Missä kohtaa armollisuudesta tulee tekosyy laiminlyönnille? Mulle tämä ylipaino on sellainen, että en tosiaan voi hyvin ja kaipaan aikaan jolloin olin paremmassa kunnossa. Mikko joka teki mulle ruokaohjelman ja on auttanut tässä alkuun sanoikin, että mun pitää olla itselleni tässä alussa jopa ankara, jos haluan päästä tavoitteeseeni. Sitä tässä on vaadittu, suomalaista sisua ja perkelettä! Nimittäin niin paljon helpompaa olisi antaa periksi ja jatkaa mussutusta. Mutta kun ei meinaa suksi luistaa niin silloin ei luovuteta, vaan huudetaan havuja perkele!

IMG_20150406_165157

Kategoriat
Yleinen

Sokerisumussa

IMG_20150320_222252

 

Kello on vähän jälkeen kymmenen illalla ja oon ihan valmis sänkyyn mutta halusin silti kirjoittaa teille muutaman sanan. Tää viikko on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa tämän syömisen osalta… Kirjoitin edellisen postauksen niin innoissaan mutta kuitenkin vähän korvat luimussa ja epäillen itseäni. Oon niin monta kertaa yrittänyt onnistua tämän edellisen synnytyksen jälkeen mutta en oo mitenkään päässyt vauhtiin. Tiedän että oon kovassa sokerikoukussa ja se on sellainen himo jota on vaikea selittää mutta ehkä moni tietää tunteen. Kun treenasin aktiivisesti ja söin terveellisesti niin se oli poissa! Toki mulle maistui jäätelö tai hyvä jälkiruoka, mutta ei ollenkaan samalla tavalla tehnyt mieli tai ollut tarvetta.

IMG_20150320_101716

 

Mun kirjoituksen jälkeen mulle kävi juuri niin kuin pelkäsin. Oli keskiviikko ja illalla mua harmitti yks sun toinen asia ja tulin kaapille ja söin sieltä leivontasuklaata. Mun mies todisti tätä surkeaakin surkeampaa tapahtumaa ja ei voinut ymmärtää että jos tavoite on A->B niin miksi en tee niin, vaan hypin A:n kohdalla tasajalkaa ja jatkan vanhoja tapojani. Kaikista huvittavinta tuossa tapahtumassa oli se, että ois mulle sanottu ihan mitä tahansa niin olisin loukkaantunut kuten arvattavasti teinkin. Ilta ja yö meni kierittyä itsesäälissä jossa voivottelin kyynel silmäkulmassa. Mietin ummet ja lammet tätä syömisasiaa ja sitä miksi nyt kaikki on toisin.

IMG_20150319_122236

 

Torstaina tuo romahdus oli historiaa ja olin vienyt henkisen päätöksen aivan eri asteelle. Mä tarvitsin sen romahduksen, että pysyn sanojeni takana, minun omien sanojeni. Mä en halua kuunnella miehen murinoita siitä että miksi en pysy päätöksessäni jos sellaisen teen. Mies oli vielä sanonut että ainoa jota mun paino häiritsee olen minä itse -että mistään miellyttämisenhalusta tässä projektissa ei ole kyse. Mun intressit on ihan totisesti siinä, että tällä hetkellä voin huonosti niin henkisesti kuin fyysisesti. Polvia särkee, on hankala liikkua jne.

Sen mitä edellisen päivän suklaansyönnistä ymmärsin, oli se että se sokerinhimo on vahva ja jos sitä ruokkii niin siitä ei pääse eroon lainkaan. Otin aseeksi sen, että pidän ateriavälit mahdollisimman lyhyinä (2-3h) ja syön vaikka ylimääräisen ruoka-annoksen tai rahkan jossain välissä jos tulee paha tilanne. Ja sehän tuli! Illalla kun oltiin syöty koko porukka niin meni noin puoli tuntia niin tuli sellainen olo, että nyt kaipais jotain makeaa. Kerroin tuosta miehelle ja oli hyvä saada puhua siitä tunteesta mikä tuli. Mulla ihan sohvalla istuessa tuli sellainen hermostunut olo että nyt sitä suklaata, tai banaani tai jotain. Kunhan nyt ruoan päälle jotain! Mun ateria oli ollut perunaa, tonnikalaa, porkkanoita, öljyä ja kaksi ruisleipää päällisineen. Ihan kunnon ateria siis!

IMG_20150319_181746
tämä

IMG_20150320_132744 IMG_20150320_221112

Tää voi kuulostaa nyt ihan hölmöltä mutta niin se vaan syntyi: tietoinen päätös. Mä tein se viimeksi kun lähdin tiputtamaan mammakiloja ja sen jälkeen homma luisti aivan eri suksilla kuin aiemmin, jolloin olin myöskin aina iltaan mennesssä unohtanut päätökseni. Tuon kolme vuotta vanhan postaksen pääsee lukemaan täältä: Tietoinen päätös.

Nyt perjantaina oon ollut rentoutunut ja hyvillä mielin. Kävin koirien kanssa lenkillä ja oon syönyt säännöllisesti ja terveellisesti. Vasta siis kaksi hyvää päivää takana mutta tunnen jo miten se helpottaa. Se järkyttävä sokerisumu jossa mun ajatukset on olleet niin pitkään. Tiesin, että se väsynyt ja masenteluun taipuvainen mieli ei ole minun tai, että en ainakaan halua tehdä siitä pysyvästi minua. Nautin niin paljon enemmän elämästä silloin kun tykkään myös omasta vartalostani. Tää tunne, kun on ollut jo siellä ja taas karannut näin paljon ylipainoiseksi on aika karu. Silloin tietää miltä maistuu elämä aidan toisella puolen mutta on jostain syystä kaivanut itsensä takaisin kuoppaan -kuin haudannut elävältä. Miksi? Sen kun tietäisi miksi…

IMG_20150314_125827

 

Mutta mä muistan sen tunteen ja haluan sen takaisin. Löysin vielä hauskan kuvan mun toisesta vanhasta kirjoituksesta (Miten muutos tapahtuu?) jota voin nyt ihmetellen lukea. Minäkö olin noin itsevarma ja iloinen? Ja vielä pohdin että tuskin enää palaan pulleimpiin mittoihini. Käykää lukemassa, on tosi hauska kirjoitus ja loistavat kuvat!

Minä ainakin ikävöin mun vanhaa lempiharrastustani: posettelua ja hauisten pullistelua 😉 Ihan parasta! Ja itseni vuoksi lähden nyt liikkumaan kohti parempaa kuntoa.

haba

 

Aurinkoista kevättä kaikille ja tehkää päätös myös, jos muutos on se mitä kaipaatte!

Kategoriat
Yleinen

Kyllä, meillä viitotaan!

SAMSUNG CSC

 

Tänään ajattelin kirjoittaa aiheesta joka on usein mun mielessä mutta kovin vähän avattu blogissa. Se on sellainen seikka, johon on nimittäin hankala vetää rajaa minkä verran sitä puin täällä. Suurin syy aihealueen rajaukseen on varmasti ollut halu jättää asia tietoisesti blogista kokonaan pois, vaikka aina silloin tällöin huomaan asiasta jotain kuitenkin mainitsevani. Mulla on ehkä itselläni mennyt vuosia siihen, että kerään tavallaan myös rohkeutta puhua aiheesta. Yksityisyyden verhon taakse on helppo piiloutua, vaikka kyse on maailman luonnollisimmasta asiasta jossa ei ole mitään hävettävää. Siksi rohkaistun nyt ensimmäistä kertomaan asiasta teille!

SAMSUNG CSC

 

Aiemmista teksteistäni (Leijonaemo, Loman tarpeessa ja Leijonaemolta toiselle) huomaa, miten asia tosiaan on sellainen että mun sielu oikein vaatii kirjoittamaan sillä erityislapsen vanhemmuus on mua suuresti määrittelevä seikka. Se on kasvattanut mua enemmän kuin mikään muu asia maailmassa ja antanut perspektiiviä elämään sen muodossa miten kiitollinen osaa olla siitä kun kaikki on hyvin.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Kaikki alkoi meillä siis vajaa seitsemän vuotta sitten. Ensimmäiset vuodet menivät niin, että vaisto ja havainnot kertoivat että kaikki ei ole hyvin, mutta mitään syytä ei oikein löydetty. Esikoisen vanhempana kaikki oli meille uutta ja oli hankala ehkä itsekään olla varma siitä mikä on normaalia ja mikä normaalia haastavampaa. Meillä (kuten monella muullakin) alkumatka oli vaikea ja dignoosin saaminen viivästyi aikalailla. Vasta yli kolmen vanhana pääsimme kuulokojekuntoutukseen ja kuntoutuksen taipaleen alkuun, kun totuus kuulovammaisesta lapsesta selvisi meille yhtenä kauniina kevätpäivänä. Sen jälkeen otimme selvää asioista kuin etsivä konsanaan ja koko aihe tuntui melkoiselta viidakolta, jossa leijonaemon vaistot raivasivat tietä viikatteen lailla. Kaiken lisäksi olin juuri viimeisilläni toisen lapsen odotuksessa. Tuohon aikaan voimavarat olivat todella kortilla…

SAMSUNG CSC
Amos odottamassa veljen toimintaterapian aulassa marraskuussa 2014
IMG_20141104_132941
viittomien opiskelua kotona opettajan kanssa myös marraskuussa 2014
20141009_140553
Kuulovammaisten lasten perhekurssilla Valkeassa talossa 2014

Sen jälkeen meidän vuodet ovat täyttyneet kuntoutussuunnitelmista, terapioista, lääkärikäynneistä, kuntoutusjaksoista ja tutkimuspäivistä. Kaiken avun saaminen lapselle on ainakin alussa ihan täysipäiväinen työ ja vielä senkin jälkeen aina kun hetkeksi ehtii hengähtämään on taas aika täytellä uudet hakemukset. Kaikki tuo on kuitenkin lapsen parhaaksi eikä sitä jättäisi tekemättä mistään hinnasta. Joskus kuitenkin mietin, että miten erityislapsen vanhempana ehtisi ollakaan niissä ”oikeissa töissä” kun terapioita on monta kertaa viikossa ja lääkärikäyntejä tai palavereita melkein joka kuukausi. Siinä saa olla työnantaja joustava, ainakin näillä meidän käyntimäärillä saisi! 🙂

Mulle itselle on senkin vuoksi blogityö ollut ihan tavoittelemisen arvoinen päätös. Kun Eliel oli päiväkotikuntoutuksessa pidimme joka perjantaina kotipäivän, sillä kello 12 oli toimintaterapia johon vein ja odotin aulassa. Nyt kouluiässä päivä vaihtui keskiviikoksi ja se on koulun jälkeen. Joka keskiviikko siis haen pojan koulusta joka 20 kilometrin päässä oleva (pääkaupunkiseudun ainoa) erityiskoulu ja ajellaan sieltä toimintaterapiaan.

Puheterapia sen sijaan on aina järjestetty päiväkotiin tai kouluun. Lapsi opiskelee siellä ja meillä kotona on käynyt viittomien kotiopettaja opettamassa muulle perheelle pian neljä vuotta. Olen tuossa ajassa oppinut itse viittomakielen jo aika hyvin, ja osaan kommunikoida viittomilla kaiken arkikeskustelun myös vaikka kuurojen kanssa. Kommunikointimenetelmänä meillä täällä kotona on siis viitottu puhe tai kun kojeet ei ole korvissa niin viitotaan miltei kokonaan. Koko perhe osaa tätä nykyä viittoa ja meillä kädet viuhtoo täällä kaiken aikaa! 🙂 Vielä vähän pienempänä kommunikaatio painottui voimakkaasti kuviin ja kuvakommunikaatiokansioon, mutta nyt pärjäämme paremmin jo käsin ja kansio kaivetaan vaikeampia sanoja tai kokonaisuuksia varten.

IMG_20150223_142918

SAMSUNG CSC
Linnean ottama kuva mammasta toimintaterapiassa
SAMSUNG CSC
aina on aikaa selfielle 😀
SAMSUNG CSC
ja taas me köllitään täällä…

Kuulovamma on siis meidän perheen pulmista yksi ja ehkä se suurin vaikka muutakin pulmaa on. Toimintaterapia taputellaan pakettiin tänä keväänä ja siinä onkin tullut edistystä hyvin motoriikan ongelmiin ja se on auttanut eriyttämään sormien käyttöä myös viittomia ajatellen.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC
Kuulokeskuksessa kuulotesteissä reilu viikko sitten

SAMSUNG CSC

On oikeastaan hassua ajatella, että blogissa ei tiedetä, että meillä eletään kuulovammaisen perheen arkea ja esimerkiksi viitotaan, vaikka kaikki ystävät sen tietävät. Tämä on meille ihan normaalia, enkä osaa edes kuvitella että asia olisi toisin. Eliel on reipas, iloinen ja meille niin täydellinen ja rakas, kaikkien ominaisuuksiensa kanssa! Ja minä olen kuulovammaisen lapsen äiti.  Niin, ja koska nyt on keskiviikko, niin kiirettä pitää! Koulu loppuu kohta ja pitää lähteä! 🙂 Meidän arkijuttuihin!