Ylihuomen aamulla mun pitäisi olla koneessa kohti San Franciscoa ja kyllä aion ehdottomasti olla. Nyt eletään kolmannen opintoperiodin viimeistä viikkoa ja ensi viikko on tentti(/väliviikko) jonka olen itse reissussa. Olen tehnyt tentit nyt viimeisellä luentokerralla ja osassa kursseista suoritus tehdään tehtävin ja esityksin. Niistä viimeinen esitys on huomenna.
Tehtäviä on mulla on vielä tälle illalle ja yölle varmaan kymmenen tunnin edestä ja kohta olisi lähtö blogikoulutukseen jonne ilmoittauduin ihan mielenkiinnosta. Some ja immateriaalioikeudet on asia jonka haluan että on kunnossa omalla kohdallani, joten kertaus on varmasti opintojen äiti ja toivon että saan paljon uuttakin tietoa tuolta. Sen jälkeen tulee kuitenkin kiire näpytellä jälleen koneella. Yöstä on tulossa pitkä, sillä haluan palauttaa tehtävät huomenna jotta pääsen reissuun!
Kevät eteni siis kuin varkain maaliskuuhun, enkä usko että ollaan jo väliviikossa. Viimeinen jakso ei kestä kuin toukokuun puoleen väliin kun alkaa jo kesäloma. Mihin tämä lukukausi oikein hurahti? Olen nauttinut opinnoista ihan hirmuisesti ja saanut niistä paljon energiaa itselleni vaikka töitä riittääkin. Ehkä tätä voisi kutsua siksi kuuluisaksi motivaatioksi joka heräsi meikäläisen kohdalla aika monen opiskeluvuoden jälkeen.
Blogikuvat on tällä kertaa näin tylsät mutta tässä nörtteillessä en ole ehtinyt kameran varteen. Jotenkin tässä laskeskelin että jos ensi vuonna tähän aikaan kandintutkinto on tulossa taskuun, niin vieläkö sitä ehtisi… Täytän talvella 34 vuotta eikä tässä enää nuorruta. Yhtäkkiä ajatus ”siitä viimeisestä” on pulpahdellut mieleen. Imetyksen loputtua vauva-ajan väsymys on hellittänyt ja tammikuussa Amoksen mentyä päiväkotiin, on arki asteen verran rauhallisempaa. Mun mieliala on myös piristynyt hurjasti. Josko sitä jaksaisi vielä yhden…
Oli lauantai ja heräsin tähän näkymään. Edellisenä päivänä meillä oli ollut muuttotarkastus joka meni onnellisesti läpi ja me nukuttiin ilmapatjalla ensimmäinen yö tässä kodissa, meidän omassa talossa. Olo oli aivan absurdi ja kirjoitin postauksen: Oma koti kullan kallis.
Kun näiden kuvien muodossa palaan tuohon päivään tulee mieleen onnellisuuden lisäksi valtavia ahdistuksentunteita. Nautin taloprojektista kyllä, mutta silloin kun me rakennettiin meille syntyi samaan aikaan vauva ja kuten tiedätte hän oli kuitenkin jo perheen kolmas lapsi. Tekemistä siis riitti!
Olin uupunut pienen lapsen äiti koko talonrakentamisurakan ajan. En esimerkiksi jaksanut paneutua asioihin mihin tiesin että ehkä haluaisin. Yksi sellainen oli sähkösuunnitelma. Sisustusmielessä olisin halunnut perehtyä siihen perinpohjin ja tehdä hieman omaa makua olevia lisäyksiä mutta en vain jaksanut. Kerta toisensa jälkeen työnsin sen sokkeloisen paperin pois ja sanoin miehelle, että en tule edes sähkösuunnittelijan tapaamisen. ”Luovutin kaikki valtuudet” sen osalta miehelleni koska en vain jaksanut! Nyt jälkikäteen harmittelen että kun ei miehet ole miettineet missä roikkuu joulutähtiä ja mihin kaikkialle haluaisin sijoittaa pienen pöytävalaisimen.
Ei liene salaisuus että talonrakennusprojekti koettelee myös parisuhdetta. Vuosi sitten en olisi tällaista kehdannut ehkä edes kirjoittaa ja sitä tuskin tiedosti samalla tavalla mutta kyllä se stressinmäärä tuo ihmisestä esiin ne huonoimmat puolet. En varmasti ollut itsekään hilpeän rentoa seuraa mutta koska itseään ei voi tarkastella ulkopuolisen silmin, tyydyn toteamaan että perheen vanhin kaksilahkeinen ei kuulunut tuohon aikaan suosikkilistalleni. Riitely rahasta on kamalinta parisuhteessa mitä voi olla ja tietysti se rahasta jatkuva stressaaminen oli omiaan myrkyttämään ilmapiiriä. Toki hyviäkin hetkiä oli mutta hei, en väitä että olisi tanssittu ruusuilla myöskään. Kuvannee tilannetta että muuton jälkeen ensimmäisenä yönä kun lapset nukahtivat niin rutistin miestä lujaa, sanottiin että rakastan ja totesin, että me selvittiin tästä. Vaikka olemme vahvasti sitoutuneet toisiimme, oliko mielen sopukoissa ajatus että se ei ollut itsestäänselvyys?
Jälkikäteen on helppo viisastella ja mielikuvat muuttuvat myös vuosien saatossa. Sen minkä kokee ”suht helppona” muuttuukin vaikeaksi kun vuodet värittävät muistoja tai joku hetki jota ei ole osannut arvostaa saakin kultaiset reunat ja sitä alkaa glorifioimaan jos elämäntilanne muuttuu ja sen menettää. Ei se rakentaminen kamalaa ollut silloin eikä nytkään kun miettii. Ehkä se on se armollisuus jota vasta jälkikäteen haluaisi suoda itselleen ja läheisilleen. Mun profiilissa lukee ja on aina lukenut, että vaikeuksista huolimatta koen eläväni elämäni onnellisinta aikaa. Se on kyllä osuvasti oivallettu sillä olen aina samaa mieltä.
Ensimmäisenä yönä toivoin, että tästä ei tulisi vain kaunis talo jossa on perhe joka on stressaantunut ja ajautunut väsymyksessä kauas toisista. Toivoin että tästä tulisi koti joka täyttyy rakkaudella ja tulevilla ihanilla muistoilla, niin lapsille kuin meille vanhemmille. Ensimmäisen vuoden jälkeen, huomaan että näin onneksi on.
Viime postauksessa kirjoittelin mitkä asiat ovat viime aikoina kiinnostaneet minua blogeissa. Sain siihen ja johonkin edelliseenkin kirjoitukseen kommenttia jossa toivottiin minun dieettikuulumisia ja juttua terveysrempasta. Magneettiaihe! Se on tietysti se kaikista mielenkiintoisin ja minun blogin luetuin aihealue kun kirjoitan painonhallinnan haasteista ja siitä miten milloinkin asian kanssa sujuu. Ymmärrän kyllä sillä aihe koskettaa aika monia meistä naisista joten ei siinä mitään.
Minäpä sitten kerron ihan rehellisesti. Viikko takaperin perjantaina palasin lomalta jonka aikainen ruokavalio oli erilainen kuin kotona. Aloitin tammikuun alussa Alku-valmennuksen mitä en halua sanoa dieetiksi vaan elämäntapavalmennukseksi. Se pohjautuu maidottomaan ja gluteenittomaan, aika simppeliin ruokavalioon johon ei einekset kuulu. Tammikuu meni aivan mielettömän hyvin ja olin todella innostunut siitä, että terveellinen ruokavalio vihdoinkin tuntui helpolta ja mielekkäältä keittiössä. Lopetin joulukuussa imettämisen ja senkin vuoksi melkein juhlin, että nyt kroppani on vain minun. Tammikuu oli taas innostus-Annan hurmoksen aikaa. Varoin silti kirjoittamasta blogiin laihdutuskuureista sun muusta, sillä en halunnut herättää suuria odotuksia teissä. Olin enemmänkin terveys-aspekti edellä, sillä halusin ihan aidosti kokeilla olisiko erilaisella ruokavaliolla kohdallani terveysvaikutuksia. En ole koskaan aiemmin kokeillut maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota. Herranjestas, minähän rakastan rahkaa, leipää ja jogurttia!
Jonkunlaisen ajatustapamuutoksen myötä mulle itselleni laihduttaminen ei ole ollut tässä se itse asia. Toki kevyempi olo on varmasti suotavaa ja sen ansiosta niitä terveysvaikutuksiakin voisi tulla, joten sillä tavalla kilojen kariseminen on tietysti toive. Ei kukaan halua olla ylipainoinen! Siinä on kuitenkin vissi ero, rakastaako itseään sellaisena kuin on ja on onnellinen sisimmissään. Siihen paino (edes runsas ylipaino) ei ole aina sidoksissa. En välttämättä siis siinä mielessä vastaa ihan suomalaisnaisen oletustyyppiä, sillä meillähän ei lähtökohtaisesti ole hirmuisen hyvä itsetunto. Sen sijaan vastaan varmasti blogialalle ajautuvaa ihmistä joka ei pienestä hetkahda ja kestää kritiikin sillä itsetuntoa riittää sen sivuuttamiseen. Muuten olisi kamalat paineet olla ihannekunnossa blogikuvia varten. Toki myös hyvällä itsetunnolla vähän kirpaisee kun esimerkiksi tämän lomakuvan jälkeen heti kommenteissa haluttiin kertoa että olen massiivisesti ylipainoinen.
Mutta takaisin itse asiaan eli tämän hetken kuulumisiin. Tuolla matkan lopulla palailin jo vähäherkkuisempaan ruokavalioon ja matkalta mukaan tarttui (onneksi vain) ylimääräinen kilo. Kotiintullessa söin vielä suklaata perjantaina ja lauantaina mitä olin himoinnut koko kuusi viikkoa vuoden alusta mutta jo sunnuntaina palasin maidottomaan ja gluteenittomaan ruokavalioon takaisin. Se tuntui tammikuussa niin helpolta, että halusin päästä samaan flow:hun takaisin. Yksi merkittävin ero nimittäin on ollut näläntunteessa ja siinä kuinka paljon tekee mieli syödä. Se on tuntunut normaalilta 🙂
Kuitenkaan itse maidottomuus ja gluteenittomuus ei ole laihduttajan avain onneen. Sen sisällä voi hyvinkin tehdä valintoja, jotka ovat sokerisia ja ihan samanlaisia kuin ilmankin näitä kahta ruoka-ainetta. Alku-valmennuksen loputtua (kesti vain kuusi viikkoa) olen miltei huomaamattani palannut itselleni tyypillisempään ruokavalioon, joskin jogurtit ovat vaihtuneet Yosiksi ja leivät gluteenittomiksi. Siinäpä syy esimerkiksi siihen, että vaa’alla ei tapahdu yhtään mitään. Ruokailutottumusten muuttaminen on tosissaan hankalaa ja mun heikkous on ehdottomasti ”jogurtit” ja muut. Soijatuotteitakin olen ostanut Alku-valmennuksen päätyttyä joka ei suositellut soijaa ruokavalioon. Tässä esimerkiksi kuvia mitä olen ottanut viime viikon aikana, sillä ajattelinkin kirjoitella mitä maidottomia elintarvikkeita olen kokeillut.
allergisille huom. tässä on käytetty ohramallasuutetta rakenteen saamiseksi. Ohramallasuute sisältää jonkin verran gluteenia, jota tuotteessa on noin 0.2-0.4%
Kuvissa siis välipaloja ja herkkuja maidottomina mikä ei anna kuvaa kokonaisruokavaliosta. Huomenna on tulossa postaus jossa kerron viime viikon lämpimistä ruoista reseptien kera joten niistä lisää huomenna! Pääruoat ovat omasta mielestäni hyvinkin terveellisiä joten ei tässä huonostikaan ole mennyt.
Silti tunsin piston sydämessä kun nimenomaan toivottiin ”dieettikuulumisia”. En halua olla dieetillä, enkä ole näin väittänytkään. Olen varmaan ikuisen ristiriidan kehässä jossa vuorottelee se, että minä olen minä enkä jaksa tai halua olla se jolta odotetaan aina laihtumista. Sitten kuitenkin kirjoitan terveysrempasta ja siitä, että kaipaan itsekin kuntoon ja ilman muuta on odotettavaa että siellä ruudun takana toivotaankin niitä ”dieettikuulumisia”. Hankalaa olla nainen! 😀
Mutta mitäpä siis tässä. Olen tänä vuonna syönyt paaaaljon kasviksia ja paaaljon vähemmän herkkuja kuin viime vuoden puolella samassa ajassa. Olen aloittanut salin ja taas unohtanut sen. Olen yllättänyt itseni sillä että olen ollut kahdeksan viikkoa (yhden viikon poikkeuksella) gluteenittomalla ja maidottomalla ruokavaliolla millä en alunperin uskonut pystyväni olemaan iltaan asti. Silti kiloja on karissut vain muutama, enkä kehtaa sillä juhlia koska enemmänkin olisi varaa tiputtaa. Jatkan kuitenkin vielä, sillä tosiaan niitä terveysvaikutuksia kaipailin ja voisi ajatella, että sellaisten huomaamiseen tarvitsee enemmänkin kuukausia kuin kaksi.
Sellaista tänne. Ihan hyvää siis, vaikkakin ilman dieettiä! 🙂
